* * * * *
»Useammin kuin kerran olen ollut luisumaisillani olemattomuuteen, mutta olen aina huomannut sen ajoissa. Sen huomaa. Kun loppu tekee tuloaan, tuntee ylenannatusta, ja painostusta otsassa… Vain sekunti tarkkaamattomuutta ja kaikki on ohi…
»Kerran huvittelin omalla tavallani elämällä ja kuolemalla. Se sattui viime talvena. En tiennyt, oliko päivä vai yö; se ei ole pitkään aikaan merkinnyt minulle mitään… Annoin ajatusteni harhailla… Milloin jokin iloinen muisto entisajoilta sai mieleni kääntymään elämän puoleen, milloin taas jokin surullinen muisto työnsi minua kuolemaa kohti. Etäältä kuuluva tuskan parkaisu herätti minussa vastenmielisyyttä: kylässä teurastettiin jouluporsasta… Uh!… Muistin, kuinka usein itse olin painanut polveni sian päälle, kuinka usein olin taitavasti upottanut pitkän puukkoni sydämeen, joka sykähteli vasemman kainalon alla, tai pehmeään kurkkuun, aina sen mukaan, mihin tahdoin tulla… Usein lennähti lämmin veri suihkuna kasvoilleni… Elukka rimpuili vastaan, sitten sen silmät sumenivat, se oli kuollut; minä taputtelin sitä, samoin kuin taputellaan rakastettua naista, tahtoen siten ikäänkuin suoda itse elämälle ystävällisen taputuksen.
»Tämä synkistytti mieleni… Maailma kaikkineen häipyi pois… Ei enää muistoja, ei enää ilmaa… Unettava velttous valtasi aivoni… Kurkkuuni nousi pala… Raskas paino laskeutui silmieni ylle… Annoin kaiken mennä menojaan. Sanoin: on hyvä näin!…
»Yhtäkkiä kajahti ikkunani alta kolmen lapsenäänen laulamana:
»Hyvää huomenta, joulu-ukko!…
Hyvää huomenta, joulu-ukko!…
Hyvää huomenta, joulu-ukko!…
»Sitten ovi avautui selkoselälleen, antaen pakkasen ja elämän tulvia sisään, ja hullu palvelijani, mukanaan kolme poikasta, tölmäsi huoneeseeni, missä vielä tuntui kuoleman siiven suhahdus. Hän se oli houkutellut synkkään kapakkaan lapset, jotka tavanmukaisesti kiertelivät pitkin kylää hyvää joulua toivottamassa… Seitsemään vuoteen eivät nuo iloiset äänet olleet lähestyneet ikkunoitani… Minulla ei ollut mitään, ei pähkinöitä, ei rinkeleitä eikä viikunoita, joita oli tapana antaa heille…
»Minä annoin heille viisipennisiä… He toivottivat minulle pikaista parantumista ja lähtivät, vieden mukanaan raikkaan ilman ja elämän…
»Katsellessani heidän menoaan unohdin kuoleman ja olisin tahtonut itkeä… Kylässä oli joulu… Eikä Anghel-enolla, tuolla kunnon kristityllä, ollut antaa ainoatakaan pähkinää, viikunaa eikä rinkeliä lapsille, jotka toivottivat hyvää huomenta joulu-ukolle.»
* * * * *