Nämä sanat kuullessaan Anghel käänsi päänsä vieraaseen päin ja huusi:
»Jeremias! Jeremias! Estä häntä!… Älä anna hänen mennä!… Rukoilen sinua… Täällä… täällä… heti… tahdon, että kerrot hänelle Cosman järkyttävän elämäntarinan… Tahdon kuulla sen, ennenkuin kuolen. Tahdon, että paljastat tälle nuorelle miehelle intohimojen hulluuden… Cosman pettävän ilon ja hänen todet kärsimyksensä… Hänen turhat huvinsa ja hänen hampaittensa kiristyksen… Osoita hänelle, kuinka järjettömän julma Jumala oli, kun hän loi lihan, saadakseen nauttia sen kiduttamisesta… Osoita hänelle, mikä tuho odottaa jokaista, joka antaa aistien huuman temmata itsensä pyörteisiinsä… Osoita hänelle, Jeremias… sano hänelle… Kerro hänelle Cosmasta!»
Yht'äkkiä Anghel vaikeni. Silmät tuijottivat kattoon. Kädet vavahtelivat.
»Puhu, Jeremias… Kerro, kuka Cosma oli», lisäsi hän, katse yhä kattoon tähdättynä.
Adrien oli huutamaisillaan, mutta Jeremias painoi kätensä hänen suulleen. Peloittavasti mulkoillen hän sitten tarttui hänen käteensä, ja silmäillen vuoroin kuolevaa, vuoroin Adrienia, hän alkoi puhua kaikuvalla äänellä ja jokaista sanaa korostaen seuraavasti:
Cosma oli aikakautensa intohimoisin mies… Hänen elämänsä oli kuin rajuilma, jota salamat halkovat… Hänen sydämensä sai tuntea suurta iloa ja yli-inhimillisiä kärsimyksiä. Ja Cosma sai kuolemalla sovittaa tekemänsä vääryydet, väkivaltaisuudet ja erheet…
Jeremias pysähtyi, päästi Adrienin käden ja kumartui Anghel-enon jäykistyneiden kasvojen yli, joita hän hetkisen katseli. Kääntyen sitten katsomaan Adrieniin, hän kosketti kahdella sormellaan silmiä, jotka selkosellaan tuijottivat kattoon. Mutta Anghel-enon avoimet silmät katselivat jo salaperäistä Iäisyyttä.
COSMA
Jeremias veti kauhistuneen Adrienin muassaan ränsistyneeseen kapakkahuoneeseen. Täällä hän nosti pitkälle tomuttuneelle pöydälle täyteen ahdetun eväsreppunsa, jonka oli sisään tullessaan heittänyt lattialle, otti repusta kilon painoisen leivän, suuren kimpaleen rasvaista kinkkua, suunnattoman sipulin ja veitsen. Istuutuen sitten penkille, tuo uskomaton olento murskasi nyrkillään sipulin, halkaisi leivän, kikkasi kappaleen sianlihaa ja, kehoitettuaan Adrienia tekemään samoin, ryhtyi pistelemään suuhunsa suunnattomalla ruokahalulla.
Kutsua noudattamatta Adrien lyyhistyi penkille ja painoi otsansa käsiään vasten. Jeremias ei pyydellyt häntä sen enempää, vaan ahmi kaiken yksinään. Vain kerran hän keskeytti syöntinsä mennen kellariin, mistä toi viiden litran viiniastian ja kaatoi sitten itselleen juotavaa okaan, jota hän käytti lasinaan. [Oka = poltetusta savesta tehty astia, joka vetää 1,300 gr]