»Varo itseäsi, Jeremias! Älä kiihdytä minua vihaan!»
»Minä vähät vihastasi!»
»Saammepa nähdä. Annan sinulle miettimisaikaa».
Hän löi käsiään yhteen. Nuo kaksi vartioivaa koiraa ilmestyivät jälleen.
»Viekää tämä poika työhön sepän pajaan, ja tuokaa hänet luokseni, niinpian kuin hän pyytää sitä», sanoi arkontti heille. »Minä yksin rankaisen häntä, jos hän niskoittelee. Menkää!»
* * * * *
Seppämestari oli kookas, roteva mustalainen, entinen orja, josta oli tullut vain orjamaisempi, senjälkeen kun hän oli saanut vapautensa. Seisoen siinä verestävin silmin, hihat käärittyinä, harmaan karvan peittämä rinta paljaana, hän loi minuun leimuavan katseen ja ravisti minua käsivarresta, niin että lihaksiani särki. En hievahtanutkaan, mutta veri kohosi päähäni.
»Tämäkö siis on herramme 'kotkanpoikanen'? Ha, ha, haa! Näyttää siltä, kuin luulisit vielä istuvasi tammen latvassa! On hiukan leikattava siiventynkiä! Kas niin, karhunpentu, tartuhan tähän isoon vasaraani ja iske punaiseen rautaan, mutta iske voimaisi takaa!»
Minä iskin hehkuvaan rautaan, jota hän piteli pihdeillä.
»Lyö voimakkaammin, ja kumarru syvään alasimen yli!»