»Näitkö? Koeta puhua toisin todistajien läsnäollessa. Täällä on vain yksi mies, joka voi sanoa mitä tahtoo: se olen minä, arkontti Samurakis!»
Vastasin hänelle uhkauksesta välittämättä:
»Sinä olet kurjimus, arkontti Samurakis, ja parasta on, ettet uskaltaudu metsään: siellä et ehkä sanoisi, mitä haluat».
Valtias nauraa hikerteli partaansa.
»Hm, hm, hm! Karhunpentuni! Täälläkin on metsää, metsää ja lääniä, ja minä voin laatia lakejakin. Sitä paitsi en pane alttiiksi mitään».
»Piru periköön sinut palkkaväkinesi!»
»He ovat voimakkaita miehiä, niinkuin tekin».
»Niinkuin me? Ei koskaan! He ovat puhvelihärkiä, jotka kelpaavat vain vetämään vankkureitasi».
»Eivät kaikki. Henkivartioni on kokoonpantu oikeista rosvoista, ja tämän vartion päälliköksi tahtoisin saada Cosman, tuon hirmuisen rosvon, joka anastaa minulta kauneimmat kuparini, kauneimmat aseeni ja mattoni, kalleimmat silkkini ja villakankaani, ja myy ne sitten Unkariin, Ja miksipä hän ei tahtoisi olla joukkueeni päällikkö? Hän saisi kultaa, kauniita vaatteita, kauniita naisia, saisipa vuodattaa vertakin mielensä mukaan».
»Minä inhoan sinua, arkontti! Kutsu jo pyövelisi!»