Elias otti hitain elein caciulansa päästään ja laski sen maahan. Tiesikö hän ehkä, että hän, paljastaessaan uurteettoman otsansa ja heitukan harjansa, näytti meille tyyneydessään ainutlaatuisen pään. Hänen ulkonäkönsä oli sotaisen metropoliitan, joka voi tehdä murhan kahden rukouksen välillä, syödä ja juoda kahden verilöylyn välillä. Hänen mustat, kirkkaat, tiukat silmänsä, joiden katse ei ollut arka eikä uskalias, sanoivat tyynesti: Rauha teille, tai tapan teidät! Mutta epämääräinen marttyyriuden hohde väikkyi alati hänen hopealle vivahtavalla sysimustalla parrallaan, ja törröttävät viikset näyttivät vartioivan suuta, joka joka hetki oli valmis linkoamaan esiin tuon käsittämättömän sanan: Oikeus!
Sen se linkosikin aloittaessaan kertomuksensa.
ELIAS VIISAAN KERTOMUS
»Muutin metsiin löytääkseni sieltä oikeuden, joka pakeni kaupungista.
»Brailassa, missä avasin ensi kertaa silmäni, oli isäni ravintolanpitäjänä. Isäni — jonka piru periköön — oli aivoituksiltaan kelpo mies. Mutta useimmat ihmiset, joilla on hyvät aivoitukset, ovat kotioloissa hirmuvaltiaita, etenkin milloin pitelevät peräsintä. Isäni hoiteli suuren talonsa peräsintä, jonka hän tahtoi nähdä turvassa myrskyiltä; siinä tarkoituksessa hän laski ankkurin tyyneen veteen, huolimatta muutamien matkustajien vastaväitteistä, joille tämä ei ollut mieleen.
— Eikö se miellytä teitä? kysyi hän. Odottakaa, kunnes Allah kutsuu minut luokseen. Sitten saatte tehdä, kuten haluatte…
— Niin, vastasimme me, veljeni Cosma, sisaremme Kira ja minä, — niin, teemme mielemme mukaan, kunhan Allah kutsuu sinut luokseen. Mutta milloin hän kutsuu sinut?
— Se on Allahin asia!
»Se oli todellakin Allahin asia ja hyvin ikävä asia, sillä meitä halutti kovin noudattaa omaa mieltämme, kun isää sitävastoin ei lainkaan haluttanut lähteä taivaaseen ja jättää peräsintä meille. Vaikka olikin vanha, piteli hän peräsintä voimakkain käsin, nojaten omiin laatimiinsa periaatteisiin.
»Hän uskoi hurskaasti Jumalaan, kaikkiin jumaliin, ja pelkäsi heitä kaikkia. Ollakseen mieliksi jokaiselle heistä hän otti haaremiinsa kauniita naisia, jotka edustivat kolmea suurta uskontoa: muhamettilaista, juutalaista ja kristinuskoa. Hän antoi perheensä jäsenille täyden vapauden uskontonsa valintaan nähden, mutta vaati heitä ankarasti valitsemaan jonkun näistä, unohtaen, että paras kaikista, — se, ettei ollut mitään uskontoa — puuttui joukosta.