— Entä Maria, johon olit niin ihastunut?
— Hän ei enää pääse liikkeelle…
— Yritä sitten Katariinaa, joka syö sinut silmillään.
— Hän syö minut silmillään… Mutta hän ei antaudu syötäväksi: hän pelkää…
— Mutta tunnethan vanhan laulun, jossa sanotaan:
Nainen on aina valmis rakkauteen,
ja mies on elukka, jota on helppo ärsyttää…
… Luulisi sinun siis löytävän naisia, niin paljon kuin sydämesi halajaa.
»Silloin oli paimen suuttunut:
— Miksi sanot minua »elukaksi?» Siksikö, että rakastan, kuten rakastan? Ja mitä sitten pitäisi rakastaa? Hauen leukaluitako? Siilin nahkaako? Vai pitäisikö minun kävellä alastomana miehenkorkuisessa nokkospensaikossa? Tai hieroa itseäni lumella, kuten sinä teet? Tai puhkaista ehkä vatsani kantoon kieritellessäni alas rinnettä, kuten sinä?
»Ja tällainen oli äitini kertoman mukaan sen liikuttavan tunnin sisältö, joka seurasi paimenen vihanpurkausta, sillä tuona hetkenä 'taivaan kellot' soittivat minun elämäni alkajaisia: