»Voisitko ilmaista minulle, mihin tarkoitukseen tarvitsisit sellaista katupoikaa?»
»Seuraamaan mukanani S:n markkinoille ensi torstaina. En tosin häntä tarvitse, mutta olisihan niinkuin oli ennenkin. Tiedäthän, että minun on tapana asettua torilla sokerileipurin viereen, joka paistaa ohukaisia. Talonpojat syövät, tulevat janoisiksi, ja siinä olen minä virvokkeineni. Tarvittaessa hyppysellinen suolaa ohukaistaikinaan… (Näethän, että olen epärehellinen!…) No niin, sokerileipurini on Kir Nikolai…»
»Kir Nikolai!» huudahti ällistynyt Adrien.
»Naapurinne, entinen isäntäsi. Mutta nyt tullaan asiaan: hän ei voi jättää paistinuuniaan ja tulla torille. Siksipä tarvitaan »rehellinen katupoika» hänen palvelijansa Mikaelin avuksi kokoamaan maksuja, toisen käännellessä ohukaisia öljyssä. Kokonaista kaksi päivää olen etsinyt »rehellistä katupoikaa».
Vakavana ja suruissaan Stavro päätteli lopuksi:
»Yhä harvemmin ja harvemmin tapaa Brailassa miehiä!»
Adrien tunsi helpotusta. Hän hypähti seisoalleen »mehusaksan» eteen ja sanoi:
»Stavro! Kelpaanko minä tuoksi rehelliseksi katupojaksi?»
Kaupustelija kohotti päätään:
»Tarkoitatko totta?…»