Meidän kävi häntä sääli. Täst'edes aterioimme yhdessä. Set Amra oli meille sisar ja äiti. Hän sai parhaat palat lampaanpaistista ja hänen vesipiippunsa täytettiin tumbakilla. Enempää ei tarvittu. Hän kiitti Jumalaa siitä, että hän oli lähettänyt meidät, ja kirjoitti tyttärelleen liikuttavan kiitollisia kirjeitä. Selina kiitti vastauksessaan molempia tuntemattomia, joilla oli niin veljellinen sydän.
Ja aika kului autuudessa.
Mutta kun ansiot olivat vähäiset, hupenivat säästömme silminnähden. Tuli syksy, ja Barba Yani vilustui. Noudin lääkärin Beirutista ja sitten lääkkeitä. Rakkaan ystävän tila parani hyvässä hoidossa, mutta rahat luistivat käsistä. Tuo talvi oli ankara Libanonissa. Sain vaivoin ansaituksi sen verran, ettemme aivan nääntyneet nälkään. Luovuimme lihan syönnistä ja elimme kolmena viikon päivänä kuivalla leivällä. Olimme niin säästäväisiä, että poltimme vain yhtä vesipiippua kerrallaan, antaen tshibukin kulkea kädestä käteen, suusta suuhun. Tämä oli kovaa, mutta näin päästiin kuitenkin maaliskuuhun, jolloin saimme iloisen uutisen: Selina ilmoitti lähtevänsä Venezuelasta ja saapuvansa kotiin kolmen tai neljän viikon kuluttua.
Mitä huudahduksia!… Mitä ylitsevuotavaa riemua!…
»Tiedättekös?» sanoi Set Amra eräänä päivänä salaperäisesti. »Stavro on kaunis poika. Aivan varmaan Selina rakastuu häneen, ja silloin tulee anteliaisuutenne minua kohtaan runsaasti palkituksi. Mitä siitä sanot, Stavro?»
Mitäkö Stavro sanoi? No niin, hänen päänsä meni pyörälle, kuten tavallista. Se meni pyörälle siinä määrin, että hän alkoi pyörittää ympäri Barba Yaniakin, ja lopulta me kaikki, leinin vaivaama vanha nainen mukaanluettuna, aloimme tanssia piirissä minun ja Selinan pikaisen avioliiton julkaisemiseksi, josta viimemainitulla ei ollut pienintäkään aavistusta.
Kuljin suoraan eteenpäin kuin kuuro hevonen. Aloin katsella taloa kuin ainakin tulevaa omaisuuttani, ja nyt huomasin sadeveden tunkeutuvan huoneisiin kattoa peittävän soran läpi. Noudattaen libanonilaisten esimerkkiä minä kiipesin katolle jyrä mukanani ja aloin asukkaitten ylitsevuotavaksi riemuksi juoksennella pitkin ja poikin katolla vetäen perässäni raskasta jyrää, joka kävi kantapäihin!, niin että kaaduin suulleni.
Ah, sydän poloinen, kuinka paljon murhetta oletkaan minulle tuottanut!
Menin vieläkin pitemmälle. Eräänä päivänä osoitin Barba Yanille Set Amran vielä punaisia ja täyteläisiä huulia, hänen siinä kiihkeästi imiessään tshibukia, ja sanoin:
»Barba Yani, katsohan noita huulia! Kenties ne osaavat vielä suudella muutakin kuin vesipiipun ambraa! Ja ehkäpä saamme kahdet häät yht'aikaa».