Mikael puuttui jälleen puheeseen, hänkin kreikankielellä:
»Siinä te kyllä olette oikeassa, herra, mutta me emme tunne Adrienin äitiä. Saattaisihan hän olla surullinen poikkeus. Minä ehdotan, että lähetämme Adrienin pyytämään hänen suostumustaan. Jos hän sen saa, iloitsen minä siitä ensimäisenä. Mutta ilman hänen äitinsä lupaa ja vastoin hänen tahtoaan minä kieltäydyn lähtemästä markkinoille».
Tämä julistus sai Adrienin lähtemään tuulena.
Hänen äitinsä oli päivällispuuhissa. Adrien pysähtyi keskelle huonetta, kostein silmin, hehkuvin poskin, tukka epäjärjestyksessä. Kun hän ei ollut valmistanut sanojaan, takertui ääni häneltä kurkkuun. Mutta äiti arvasi asian ja ehätti sanomaan:
»Sinä elät taasen pilvissä!»
»Niin, äiti…»
»Jos aiot soittaa äskeistä säveltä, kiitän kunniasta!… Tee, mitä luulet voivasi tehdä haavoittamatta kovin sydäntäni, äläkä huoli minusta sen enempää. Niin on parempi».
»Ei ole kysymys mistään haavoittamisesta, äiti», vastasi Adrien. »Saan olla työttömänä kokonaisen viikon, ehkä kauemminkin, ja siksi tahtoisin seurata Mikaelia S:n markkinoille. Näin saisin nähdä tuon kauniin seudun ja ansaita samalla, mitä toisaalla menetän».
»Onko teitä vain kaksi?»
»On, ei… Stavro tulee myöskin».