»Sepä kaunista!… Yhä parempaa ja parempaa… Taaskin uusi »filosoofi» varmaankin sinun makusi mukaan».
Ja pojan vaietessa hän lisäsi:
»No niin, saat mennä!…»
»Ethän ole vihainen, äiti?»
»En, lapseni».
* * * * *
Lähtö tuona sunnuntaina tapahtui kaikkien Grivitza-kadun juorukellojen tirkistelyjen ja kokkapuheiden saattamana. Stavro saapui neljän tienoissa iltapäivällä sokerileipurin asunnolle rattaineen ja kojeineen: siinä oli tynnyri, joka teki vesisäiliön virkaa ja jossa oli hänen virvokelaitteensa, sokeri, sitruunat, lasit y.m. Leipurin myymälän edustalla hän Kir Nikolain ja Mikaelin avulla sälytti rattaille ohukaisten valmistamisessa tarvittavat välineet ja ainekset, kuten pöydän, pienen paistinuunin, suuren kattilan, kaksi jauhosäkkiä, useita ruokaöljypulloja ja muita tarpeita. Samalla laitettiin kuntoon istuin näille kolmelle matkamiehelle.
Säästääkseen Adrienia katselijoiden pilanteolta äiti lähti hänen kanssaan ulos puoli tuntia ennen Stavron tuloa. He erosivat toisistaan Galatz-kadulla, mistä äidin piti jatkaa matkaa erään tuttavansa luo ja pojan suunnata kulkunsa valtamaantielle, missä ajajat saavuttaisivat hänet. Hän suuteli poikaansa ja sanoi hänelle:
»Niinkuin näet, Adrien, taivun sinun tahtoosi, mutta vielä tulee päivä, jolloin kadut menettelyäsi. Pieni matka, jonka tänään teet, herättää sinussa halun tehdä huomenna pitempiä ja edelleen yhä pitempiä. Ja jollet voi taata, että tämä tulevaisuus tuo sinulle onnea, niin olen varma, että saamme molemmat vielä itkeä, mistä Jumala meitä varjelkoon».
Adrien aikoi vastata, mutta äiti lähti. Paikalleen naulittuna poika seurasi häntä katseellaan; äiti kulki suoraan eteenpäin, aivan suoraan, niinkuin hänen elämänsä oli ollut suoraa, yksinkertaista ja tuskaa täynnä. Mitä siihen ainoaan harha-askeleeseen tulee, johon hän oli tehnyt itsensä syypääksi, ei hän katunut sitä, niin kalliisti kuin hän olikin saanut sen maksaa. Ohut villaliina päässä, yllään halpa pusero ja nenäliina oikeassa kädessä, hän kannatti kevyesti vasemmalla kädellään liian pitkää hamettaan, joka nostatti ilmaan tomua, ja katseli jalkoihinsa, ikäänkuin etsien jotakin — jotakin, jota hän ei vielä ollut kadottanut, vaan jonka hän oli kadottamaisillaan.