Hetkisen he seisoivat näin katsellen meitä, minua, joka seisoin siinä kuin olisin nähnyt edessäni kaksi taruolentoa, ja Kiraa, joka makasi heidän jaloissaan. Sitten he riisuivat vaippansa ja näin heidän olevan puettuina turkkilaisittain hihattomaan takkiin, roimahousuihin ja leveään punaiseen villavyöhön. Mutta vielä enemmän kauhistuin huomatessani heidän olevan asestettuina hampaita myöten kuin oikeat kreikkalaiset rosvot: olalla lyhytpiippuiset pyssyt, vyössä pistoolit ja isot puukot.
Salaman välkähdyksenä herää Kirassa tällä hetkellä kauhea intohimo. Yhdellä ainoalla rukouksella, jolla hän kääntyy näiden voimakkaiden miesten puoleen, hän tuhoaa kokonaisen perheen, joutuen itsekin oman kostonhimonsa uhriksi.
Vanhempi miehistä nosti Kiran seisoalleen, ja pannen kätensä hänen olkapäilleen katsoi häntä silmiin. Viiksien heikosta värähdyksestä arvasin huulten niiden alla hymyilevän. Mutta kirkkaampana kuvastui hymy hänen silmistään. Metallisointuisella ja matalalla äänellä hän sanoi romaniaksi:
»Tyttöseni! Mitä kieltä puhut mieluiten, turkinkreikan- vaiko romaniankieltä?»
»Romaniankieltä», vastasi tyttö empimättä, katsellen häntä ihmeteltävän rohkeasti.
»Ja nimesi?»
»Kira».
»Kas näin, Kiralina, minä suutelen sinua enona, mutta onnellinen se kuolevainen, joka saa poimia huultesi kirsikat rakastajana!…»
Hän suuteli tyttöä ja työnsi hänet sitten veljensä luo.
»Ja sinä, kelpo Dragomir, näytätpä kovin säikähtyneeltä» sanoi hän, suudellen minua.