Ja laskien pyssynsä maahan vaippansa päälle hän lisäsi:
»Partammeko sinua noin peloittavat?»
Näin sanoen hän heittäytyi pitkäkseen ruohikkoon ja veti minut luokseen. En uskaltanut vastata mitään. Hän tiukkasi yhä:
»Tiedätkö, Dragomir, mitä pelko on?»
»Kyllä», vastasin arasti.
»Mitä sinä pelkäät?…»
»Aseitanne, teillä on niitä liikaa».
Hän purskahti kaikuvaan nauruun:
»Ha! ha! ha!… Kunnon Dragomir! Ei ole koskaan liiaksi aseistettu, kun on huonoissa väleissä Jumalan ja hänen maallisen oikeutensa kanssa! Mutta sinun iälläsi ei tällaista ymmärretä…»
Tällöin Kira heittäytyi polvilleen, risti kätensä kuin rukoukseen ja huusi: