Näin ajettiin sen verran aikaa, mikä menee savukkeen polttamiseen. Kun oli saavuttu kaupungin lähistölle, käännyttiin vasempaan vievälle tielle, joka laskee suoraan Tonavan rantaan. Outo yöllinen ratsastus sai minut hetkittäin luulemaan, että paholainen kuljetti minua muassaan. Häikäisevässä kuutamossa, joka hopeoi tien, hulmusivat Kiran hiukset ilmassa kuin hajonnut kuontalo.
Hetkistä myöhemmin me aloimme laskeutua alas rinnettä. Kun joen välkkyvä vyö tuli näkyviin, hiljensivät hevoset hurjaa vauhtiaan ja pysähtyivät äkkiä seljametsikön laitaan. Olimme Katagatz-nimisellä paikalla, tunnin jalkamatkan päässä satamasta ja kodistamme. Laskeutumatta alas satulasta lähestyivät miehet toisiaan ja puhuivat keskenään jotakin, jota en ymmärtänyt. Sitten vanhempi pani kaksi sormea suulleen ja päästi pitkän, kimeän vihellyksen ja lyhyen väliajan jälkeen vielä kaksi hyvin lyhyttä.
Hetkisen kuluttua tuli seljapuiden välistä näkyviin vanha valkopartainen turkkilainen, joka lähestyi meitä, laahustaen puukenkiään, ja tervehdi, pannen käsivarret ristiin rintansa yli.
Enoni vastasivat turkinkielellä:
»Hyvää iltaa, Ibrahim».
Hän otti hevosia suitsista ja me seurasimme häntä. Aivan seljametsikön toisella puolen, Tonavan rannalla, oli hänen olkikattoinen majansa, jota tulvavedet huuhtelivat. Hän oli kravun kalastaja, harjoittaen samalla pientä vesimelonin viljelystä. Hänen kolmannen ammattinsa voi helposti arvata. Hän vei hevoset meriruo'oista kyhättyyn vajaan ja meni sitten majaansa, johon toinen enoistani seurasi häntä, viipyen sisällä vain hetkisen. Sitten hän tuli ulos yksin, nosti Kiran syliinsä ja lähti kiireesti matkaan. Hänen veljensä teki samoin minulle. Ja kantaen meitä näin kuin kahta pikku lasta, miehet suuntasivat kulkunsa jokivartta pitkin satamaa kohti. Heidän jalkansa upposivat kosteaan liejuun. Ja askelten alla rasahtelivat kuivuneet oksat.
* * * * *
Kallion juurelle saavuttuamme aloimme kiivetä ylös sitä pitkin. Talo oli pimeänä, ja me huomasimme, että särkynyt ikkuna oli tukittu laudoilla. Enomme kuuntelivat, löivät sitten laudat sisään pyssynperällä, ja me tunkeuduimme sisään. Vanhin sanoi meille:
»Menemme pihaan ja piilottaudumme kellariin. Tarvittaessa jäämme sinne aamuun saakka. Sulkekaa ikkuna, sytyttäkää kuusi tai seitsemän kynttilää, syökää jotakin, ja paneutukaa riisuutumatta maata sohvalle, ymmärrättekö, sohvalle, mutta älkää sammuttako valoa! Jos he tulevat ja alkavat kysellä teiltä jotakin, vastatkaa heille mitä tahansa: he eivät kauan vaivaa teitä kyselyillään. Mutta siirtäkää hiukan verhoja pihanpuolisten ikkunain edestä! Se on hyvin tärkeää!… Älkääkä unohtako pysytellä sohvalla».
He katosivat ikkunasta.