»Niinpä niin, Adrien, minä maksan, jollen kuole. Ja jos kuolen, niin maksaahan piru!…»
»Jos kuolet… Se on toista… Mutta sinä sanot puijanneesi häntä, ja sehän olisi epärehellistä».
»Kenties olenkin epärehellinen…»
»Et ole, Stavro, haluat vain pettää minua; sinä et ole epärehellinen!»
Stavro pysähtyi äkkiä, työnsi seuralaisensa aitausta vasten, ja kasvojen saadessa hetkiseksi tuon peloittavan ja ylpeän ilmeen, hän sinkautti Adrienille päin naamaa:
»Niin, olen epärehellinen!… Ikävä kyllä, Adrian, olen hyvin epärehellinen!…»
Ja näin sanottuaan hän kääntyi menemään. Mutta jonkinlaisen kauhun valtaamana Adrien tarttui hänen takkinsa rintapieliin, pidätti hänet, ja huudahti tukahtuneella äänellä:
»Pysähdy, Stavro! Nyt sinun on sanottava minulle totuus!… Näen sinussa kaksi olentoa; kumpi on oikea, hyväkö vai paha?»
Stavro vastusteli:
»En tiedä».