Ja riistäytyen rajusti Adrienin käsistä hän huusi suuttuneena:
»Jätä minut rauhaan!» Arvellen loukanneensa nuorukaista hän vasta etäämpää lisäsi:
»Sanon sen sinulle, kunhan korvantauksesi ovat! kuivat».
Senjälkeen he eivät olleet nähneet toisiaan. Maaliskuusta lokakuuhun Stavro kierteli markkinoilta markkinoille, ja myyskenteli talvisin paahdettuja kastanjoita Jumala ties missä. Brailassa hän kävi vain ostoksilla.
* * * * *
Tavatessaan hänet tuona päivänä puiston penkillä Adrien oli yhtä tyytyväinen kuin lienevät joet saadessaan yhtyä virtoihin ja virrat kadotessaan merten helmaan.
Stavro oli vastoin tapaansa vaitelias, mikä etenkin miellytti Adrienia. Viimeksimainittu tarkasteli häntä illan kelmeässä valossa ja huomasi hänen olevan entisellään. Kukaan ei olisi voinut tarkalleen arvata hänen ikäänsä. Mutta Adrien huomasi, että vaalea tukka alkoi ohimoilta vivahtaa hopealle.
»Miksi katselet minua noin?» kysyi Stavro närkästyneenä. »En ole myytävänä».
»Tiedän sen, mutta halusin nähdä, oletko vielä nuori, vai jo vanha».
»Olen nuori ja vanha niinkuin varpuset…»