»Näytän teille hirvien ja kotkien asuinsijat», sanoi hän minulle. »Ja saattepa nähdä, että elämä on kaunis ilman naistakin, sillä vielä ette tiedä, että kauneinkin nainen on lopulta vain lutka».
Tämä solvaisu sattui minuun kuin tikarinpisto ja saattoi Mustafa-beyn inhoittavaksi silmissäni. Peitin parhaani mukaan tunteeni, mutta siinä tuokiossa heräsi mielessäni paon ajatus.
Tähän tarjoutui erinomainen tilaisuus: olimme lähteneet kaksiviikkoiselle metsästysretkelle lähimpään Balkanvuoristoon, Mariza-joen varrella oleville syysmetsästysalueille, mitkä kuuluivat beyn tiluksiin.
Minulla oli kolme eri suunnitelmaa. Joko koettaisin pettää valppaat vartijani ja paeta turkkilaisen talonpojan valepuvussa tai ostaisin vapauteni, ja jos nämä molemmat yritykset epäonnistuisivat, jäi minulle kolmas epätoivoinen keino: Kiralinani koivet. Beyn arvostelujen mukaan se oli ensiluokkainen kilpajuoksija. Vakuuttautuakseni tästä, minä pyysin saada kilpailla Mustatan arabialaisen juoksijan kanssa. Iloissaan siitä, että olin hyvällä tuulella, hän suostui ja antoi minulle kolmensadan askeleen etumatkan, luvaten saavut taa minut kylässä, joka näkyi noin kolmen kilometrin päässä.
Beyn laukaistua pistoolinsa lähtömerkiksi, minä painoin kannukseni »Kiralinan» kupeisiin. Se hypähti takajaloilleen, puri kuolaimia ja läksi kuin tuuli. Hellitin suitsia ja iskeydyin lujasti satulaan. Tuuli vinkui kohisten korvissani, niin että turhaan koetin eroittaa kilpailevan hevosen kavioiden ääntä. Kun en tietänyt, missä määrin matka sujui, löin raivokkaasti ratsupiiskallani hevosta vatsaan. Maa pyöri silmissäni. Harmahtava tie pakeni allani kuin noiduttuna.
Pian tuli kylä näkyviin, saavuin sinne, ajoin sen läpi ja jätin sen taakseni, asukkaiden säikähtyneiden katseitten seuraamana. Linnut, kanat ja ankat, jotka sattuivat tielleni, joutuivat ratsuni tallattaviksi.
Viimein minut saavutettiin kilometrin päässä kylästä. Hetkistä myöhemmin saapuivat vuorostaan palvelijat, tuoden pyssyni, jonka putoamista en edes ollut huomannut.
»Olen voitettu», sanoi bey, kättäni puristaen. »Pyytäkää, mitä haluatte ja minä maksan».
»No niin», sanoin minä, »antakaa minulle kilometrin etumatka ja luvatkaa, ettette etsi minua, jos ette saavuta minua seuraavassa kylässä».
Hän näytti kärsivältä sanoessaan: