Ja synkät ajatukset saivat minussa jälleen vallan.
Hän hyväili käsiäni ja sanoi:
»Kuinka kauniita sormuksia sinulla on! Etkö anna minulle yhtä niistä?»
En tietystikään voinut evätä suojelijaltani sormusta.
Elämäni oli jälleen piloilla. Ja tuskin olin nauttinut vapaudestani kahta viikkoa. Näkymätön käsi, joka ulottui Konstantinopolista Beirutiin saakka, uhkasi jälleen vapauttani.
Mutta hyvin näkyvä ja läheinen käsi ojensi minulle tuona iltana noista oudoista viineistä ja kuivista leivoksista laskun, joka vastasi kokonaisen kuukauden täysihoitoa. Laskua maksaessani minä ajattelin: »Tästä ja sormuksestani huomaan, että vapauteni sairastaa!»
Muutamia päiviä myöhemmin totesin, missä määrin se oli sairas.
Laulajatar ja hänen miehensä, jotka rakastivat ruokaryyppyä, olivat ennenpitkää pöytävieraitani ja melkein täysihoidokkejani. Eräänä päivänä, kun istuimme pelipöydän ääressä, tuli luoksemme poliisiviranomainen ja sanoi minulle:
»Asutteko täällä, herraseni?»
»Kyllä, herra», vastasin tukahtuneella äänellä.