He valelivat päätäni kylmällä vedellä, pesivät veren kasvoistani ja pakoittivat minut nielemään hiukan viinaa.
»Puhu nyt suusi puhtaaksi!» huusi isäntä, ravistaen minua olkapäästä.
»Kemiri», vaikeroin minä lakkaamatta.
»Luulenpa, että toisessa vuoteessa nukkunut veijari on kiitokseksi eilisestä kestitsemisestä varastanut hänen kemirinsä», päätteli hän.
Ja kun tahdoin kaiken aikaa vain nousta ja lähteä, pakoitti hän minut istumaan tuolille, mihin lyyhistyin tuskani ristiinnaulitsemana, käsivarret riipuksissa. Hän koetti lohduttaa minua sanomalla:
»No niin, sinua on kohdannut onnettomuus… Rahasi on varastettu. Mutta sellaisen vuoksi ei maksa heittää henkeään! Sillä ei pääse pitkälle… Paljonko sinulla oli rahaa?»
»Kemiri», toistelin minä yhä.
»Sepä se! Poika ei enää osaa sanoa muuta kuin »kemiri».
Tämän sanottuaan isäntä nousi huoneeseeni ja toi vaatteeni.
»Pue nyt päällesi!» sanoi hän.