En voi kertoa hänestä mitään, tuskinpa mitään: kahdeksan vuotta elämästäni kasvoi kiinni hänen elämäänsä… Diarbekir, Alep, Angora, Sivas, Erzerum ja sadat muut pikku kaupungit ja kylät näkivät vaeltavat haamumme. Emme myyneet vain yksinomaan salepia. Kättemme kautta kulki mattoja, liinoja, ihovoiteita, hajuvesiä, hevosia, koiria ja kissoja, mutta oiva salep auttoi meidät aina hädästä. Milloin epäonnistunut yritys heitti meidät oljille, etsittiin kiireesti esille ibrikit, nuo ruostuneet ibrik-pahaset. Ja taas huudeltiin: »Salepia! Salepia! Kas tässä ovat salepinmyyjät!» Katsoimme toisiimme ja nauroimme…
Niin, nauroimme, sillä Barba Yani oli verraton ystävä. Onnettomuuden aiheuttaja olin aina minä, minä parantumaton hutilus. Muistan eräänkin tapahtuman, joka oli kaikkein tuhoisimpia.
Olimme juuri panneet kaikki rahamme likoon ja ostaneet kaksi kaunista hevosta suurilta markkinoilta noin viidentoista kilometrin päässä Angorasta. Olimme tyytyväisiä, sillä kauppa oli ollut hyvä. Tyytyväisyyskö vai väsymys lienee minussa kotimatkalla herättänyt halun poiketa hetkiseksi yksinäiseen kapakkaan. Oli pimeä. Barba Yani vastusti tuumaani.
»Annahan olla, Stavraki! Jatkakaamme kotiin saakka. Siellä suomme itsellemme lasin».
»Ei, Barba Yani, vaan juuri nyt!… Vain hetkinen. Hyvän kaupan kunniaksi».
Mies-poloinen suostui. Sidoimme hevoset pylvääseen kapakan ulkopuolelle. Ja ikkunaan päin kääntyneinä me joimme kunniaksemme lasin. Sitten toisen. Nälkä nipisteli vatsaa. Söimme seisovilla jaloin. Sitten tuli taas juoman vuoro, sillä Barba Yanikaan ei halveksinut elämän antimia. Sydämet alkoivat liikehtiä. Me lauloimme:
De nouveau tu t'es saoûlé!…
De nouveau tu casses les verres!…
O, vilaine bête que tu fais!…
[Taasen olet hankkinut itsellesi humalan;
taasen rikot lasisi.
Voi sinua narria!]
Mutta Barba Yanilta katkesi laulu kesken. Katsellen pimeisiin ruutuihin hän sanoi rauhallisesti:
»Niin, Stavraki, olen totisesti sitä mieltä, että olet 'kurja narri', sillä kauniit eläimet, jotka jäivät tuonne ulos, ovat nyt poissa, tai on näköni huono!»