Pekka. Ja aina ne kuuluvat kortitkin läiskähtävän hevosmies-sakissa; kun sattuu, niin voittaa viisituhatta lisää.
Isäntä. Mistä sen tietää, voipa niinkin käydä.
Pekka. Kunhan tässä rahat joutuu, niin ostan oikein silkkimustan, ajelen sillä huvikseni ja myön sitte torniolaiselle.
Isäntä. Kyllä meillä talliresukin saadaan laitetuksi, jos vain ruvetaan sitä tarvitsemaan.
Pekka. Tarvitaanpa tietenkin — — ja jos isännällä olisi joku kaapin tapainen, jossa saattaisi niinkuin rahoja ja viinoja säilytellä lukon takana, niin ostaisin senkin.
Isäntä. Onhan niitä toki nikkarismiehellä semmoisiakin. Kyllä minä toimitan.
Pekka. Minä maksan oikean hinnan ja puhtaalla rahalla.
Isäntä. Kyllähän niistä sovitaan.
(Menee.)
Pekka.(kävelee kädet taskussa tai selän takana hyvin arvokkaasti edestakaisin). Jaa-ah, oli se kumma laaki… tullappa yhtäkkiä rikkaaksi! Pahinta on se, ettei oikein ymmärrä mitä niillä rahoilla parhaiten tekisi? Ei sitä köyhä osaa yhtäkkiä olla rikkaanakaan — — — ei ole rikkaita tuttujakaan, joiden luo menisi tupakoimaan, mutta temokraatit — — — mitäs minä niille sanon?