"Ja sitten", jatkoi Ortègue tähän vastaamatta, "jos rouva Delanoëlle lienee tämmöisten lukemisesta hiukkasen lohdutusta, ei se minusta ole haitaksikaan. Sitä vastoin on minusta suurestikin haitaksi, että Te nuuskitte vanhoja kirjakuluja etsiäksenne niistä näitä tai muita lauseita. Minä vaadin päällenne ehdotonta lepoa ja liikkumattomuutta. Sillä kirjoittaminen tuottanee Teille hirmuisia tuskia, takaraivon seutuvilla kun on vioittunut kokonainen hermohaaroittuma. Olette kai saanut morfiiniruiskeen tänä aamuna ja minkäsuuruisen?"
"Hän kieltäytyi ottamasta sitä", sanoi rouva Ortègue.
"Mitä, kieltäysikö?" kysyi professori.
"Niin tein", vastasi Le Gallic. "Tuska on kiusallinen, mutta siedettävä. Niin tuskalliseksi se ei käyne, etten sitä kestäisi mieluummin kuin sen tukahuttaisin. Muistanette, serkku hyvä, mitä sanoin Teille täällä viimeksi ohimennen pistäytyessäni, että ihmisen on sovitettava omasta puolestaan ja, jos voi, toistenkin? Siksipä koetan saada kärsimisvoimaa: juuri niiden tähden, joilla sitä ei ole."
Ortèguen synkät kasvot vetäytyivät äkkiä ryppyihin.
"Kenestä puhutte?" hän sanoi kiivaalla äänellä.
"En kenestäkään erityisesti."
"Kyllä, minusta, minusta juuri", intti Ortègue katkerana. "Koska Teille on kerrottu… Mutta kuka täällä on Teille siitä puhunut?…" Hänet valtasi oikea raivonpuuska. "Tekö, Marsal?" Ja ennenkuin ennätin tehdä epäävää kädenliikettä: "Mutta ei sentään. Te olette uskollisiani, Te." — Sitten, vaimoonsa kääntyen: "Sinä, Catherine. Sinä! En tahdo, että viivyt enää hetkeäkään tässä huoneessa. En tahdo, että enää tulet ollenkaan tänne. Kuuletko, minä kiellän sen. Mene… no mutta, menehän jo!"
XX
Rouva Ortègue totteli ääneti, ilman kädenliikettäkin. Me jäimme kaikki kolme kuin tyrmistyneiksi tuosta arvottomasta mielenpurkauksesta, jota syyllinen jo itsekin häpesi. Hän oli istuutunut, yhä vielä vavisten, emmekä me katsoneet häneen. Pelkäsin, että myöskin Le Gallic voisi kiihoittua johonkin hurjuuteen. Hän oli ensin käynyt ihan punaiseksi, sitten hyvin kalpeaksi, niinkuin ihminen, jota heti-pidätetyn harmin puistatus kuohahduttaa. Ortègue katkaisi ensimmäisenä kiusallisen äänettömyyden, lausuen haavoittuneelle, kuin olisi vain tullut huoneeseen yksinomaan tätä lääkärinalaansa kuuluvaa toimitusta varten: