Kuullessani moisen pyynnön, joka sellaisena hetkenä tehtiin sellaiselle miehelle, vapisin, ja sitäkin enemmän, kun katsahdin Ortègueen, joka kuunteli sitä yhteenpuristetuin hampain, leimuavin silmin ja molemmin käsin puristaen tuolin käsinojaa. Olen usein ajatellut, että tuo onneton raukka, toisaalta mustasukkaisuutensa, toisaalta morfiinin vaikutuksen alaisena, sai tuossa meidän edessämme todellisen hourepuuskan ensi oireet. Olisikohan hän ilman sitä koskaan vastannut tähän ilmeisesti mahdottomaan kysymykseen toisella vielä mahdottomammalla, joka uhkasi saada aikaan kohtalokkaaksi käyvän tunneliikutuksen hänen hoitoonsa uskotussa haavoittuneessa? Olisiko hän varsinkaan lisännyt siihen tunnustusta, joka lopullisesti asetti hänet niin suureen moraalisen alemmuuden asemaan tuohon nuoreen mieheen nähden?
"Koska olemme pyytämässä toisiltamme kunniasanoja", hän alkoi, "niin vastaan kysymykseenne, rakas Ernest, kunhan Te olette vastannut minun kysymykseeni. Oh! Rouva Ortèguen suvun edustajanako Te luulette olevanne oikeutettu pitämään silmällä perhe-elämääni? No hyvä! Antakaa minulle kunniasananne, ettette ole rakastunut vaimooni."
"Serkku!" huudahti Le Gallic, jonka hämmästys ja harmi oli saanut kohoutumaan vuoteesta. Hän toisti: "Serkku!"
"Hah-hah!" jatkoi Ortègue purskahtaen hurjaan nauruun ja äänessään julma voitonriemu. "Ette anna tuota sanaa! Ette voi!… Siis rakastatte häntä!"
"Serkku!…" sanoi Le Gallic kolmannen kerran — ja millä äänellä!
"Te rakastatte häntä!" toisti toinen, kokonaan poissa suunniltaan. "Enhän vain tästä päivästä alkaen sitä tiedä, nähkääs. Olen sen aina tietänyt. Mutta siinä on eroa. Ennen vanhaan Te ette toivonut mitään. Tunsitte itsenne pikkupojaksi senkaltaisen miehen rinnalla, mikä minä olin… Mikä olin!" hän toisti. "Kaksi kuukautta sitten, täällä käydessänne, aloitte sanoa itsellenne — luin tuon häpeällisen ajatuksen mielestänne: 'Jospa hän tulisi vapaaksi!' Ja sitten, kun haavoituitte, toimititte itsenne lähetetyksi tänne minun luokseni saadaksenne nähdä hänet jälleen. Olen sanonut Teille sen, minkä uskon todeksi: että Te voitte elää — sen sijaan että minä… Minuun nähden ei Teidän tarvitse olla lääkäri tietääksenne, että minä kuolen, ja silloin… Silloin, kuuletteko, tyhjiin menee aikeenne. Vaimoni ei rakasta Teitä. Minua hän rakastaa ja poistuu mukanani — iäksi. Hän on siihen tarjoutunut. Otin vastaan. Te ette ole häntä minulta riistävä. Minä saan hänet pitää… Ah, todellakin, Te kuvittelette puolustavanne häntä minua vastaan? Kun hän palaa, niin pyytäkää häntä käymään luonanne. Kertokaa hänelle, että minä surmaan itseni, että olen sen Teille sanonut, että olen sanonut Teille hänen tahtovan kuolla kanssani, että me olemme tuon sopimuksen yhteisesti tehneet. Saakaa hänet muuttamaan mieltä. Koettakaa. Valtuutan Teidät siihen. En tiedä missä lienevät äsken ajatukseni olleet, kun kummastelin, miksi hän ei ollut täällä. Hän oli mennyt kotiimme États-Unis torin varrelle tekemään samaa, minkä minä täällä tänä aamuna: panemaan asiat järjestykseen kuin ainakin matkan varalta… Matkahan tämä onkin, mutta matka, jolta ei palata… Mutta koska rakastatte häntä, ja koska minä olen aina ollut Teille suopea, Ernest, olisitte vallan hyvin voinut olla tulematta tänne pilaamaan meidän viime hetkiämme."
"En tullut omasta halustani, serkku rakas", vastasi Le Gallic, "minut lähetettiin tänne pyytämättäni. Voin sanoa Teille, että olen sitä pahoitellut aina tähän saakka."
Hän kääntyi minun puoleeni: "Tohtori Marsal, olkaa hyvä ja antakaa minulle tuo krusifiksi."
Hän osoitti minulle norsunluista ristiinnaulitunkuvaa — tekotavaltaan uudenaikuista ja hyvin vaatimatonta — jonka hän oli antanut ripustaa seinälle vastapäätä vuodettaan, jotta se olisi aina ollut hänellä silmäin edessä. Annoin sen hänelle. Hän tarttui pieneen mustapuiseen ristiin liittäen kätensä yhteen. Ja hitaasti hän vei sen huulilleen, suuteli jalkoja lävistävää naulaa sekä sanoi minulle:
"Kiitos, tohtori. Iloitsen, että olette läsnä sekä kuulemassa valaa, jonka aion tehdä… Michel", hän puhutteli nyt Ortèguea — veljellisin nimityksin, jonka odottamaton sulous hämmästytti raivoisaa miestä ja sai hänet nostamaan päänsä. "Michel, tämän Vapahtajan kuvan nimessä vannon Teille, etten eläissäni ole sanonut Catherinelle sanaakaan, en ainuttakaan, jota Te ette olisi voinut olla kuulemassa. Jos mieleeni lienee koskaan liitänyt ajatus, että hän voisi olla vapaa ja tulla vaimokseni, niin vannon, että se on tapahtunut vastoin tahtoani, ja että olen sen ajatuksen karkoittanut pitäen sitä rikoksellisena kiusauksena, Te kun vielä olette elossa. Tämä Kristuksen kuva ensimmäisen ehtoollisellakäyntini ajoilta on todistajani, että olen Häneltä pyytänyt vastustusvoimaa, ja että Hän on sitä minulle antanut. Ennen vanhaan pyysin Häneltä voimaa voidakseni iloita Catherinen onnesta, vaikka tuo onni tuli hänen osakseen Teidän kauttanne, ja vaikka itse rakastinkin häntä kiihkeästi. Sillä totta on, että olen rakastanut häntä kiihkeästi, yksinomaan häntä. Niin, minä rukoilin, että Te voisitte tehdä hänet onnelliseksi tässä maailmassa, ja kuolemani olisin valmis antamaan uhriksi, jotta hän saisi olla onnellinen toisessa maailmassa, johon uskon. Niin häntä rakastin, niin häntä rakastan. Ja Te, Michel, tarkastakaapa nyt, miten Te häntä rakastatte, tekoa, johon aiotte hänet saattaa. Sanotte, että hän tarjoutui surmaamaan itsensä kerallanne. Tuota tarjousta ette saa ottaa vastaan. Älkäämme enää seuloko sanojamme. Te teette hänestä hirvittävän itsekkyytenne uhrin. Te uskotte vain tähän elämään, ja Te riistätte häneltä ne ilot, joita se voisi hänelle vielä suoda, syystä ettei hän enää nauttisi niitä Teidän kerallanne!… Ja sitä paitsi, mikä onkaan tämä elämä!… Vaikka olisi vain yksi mahdollisuus tuhannesta, kymmenestätuhannesta, miljoonasta, että on olemassa toinenkin elämä, niin voisitte omasta puolestanne uhitella tuota yhtä mahdollisuutta, mutta yksinomaan omasta puolestanne. Voitte sanoa itsellenne: 'Minä surmaan itseni, antaudun alttiiksi tälle uhkalle. Uskon, että kuolema on tyhjiin raukeamista. Jos Jumala on olemassa ja rankaisee minua, on se hänen asiansa.' Olkoon niin. Joka tapauksessa ette ole varma siitä, että kuolema on tyhjiin raukeamista. Se on vain oman mielenne luoma kuvitelma. Se ei ole mikään kokemus — ja Tehän ette myönnä todeksi muuta kuin kokemuksen. Minä sanon Teille, että Teitä odottaa hirveä rangaistus. Käykää sitä kohti, mutta älkää saattako sen alaiseksi ketään toista. Jos lienette päättänyt surmata itsenne, Michel, niin älkää vetäkö myötänne tuohon salaperäiseen kohtaloon, painoksi oman päänne päälle, sen olennon itsemurhaa, jota olette rakastavinanne. Älkää saattako kadotukseen tätä ihanaa sielua."