Ja minulle hän sanoi aivan hiljaa ollessaan lähellä ovea:
"Ei voi enää tehdä mitään. Sairaus iskeytyy pidennettyyn selkäytimeen.
Asia on ratkaistu."
* * * * *
"Catherine", alotti kuoleva upseeri, ja hänen katkonainen esityksensä kävi vielä tuskallisemmaksi kuulla kuin hänen lausumansa sanat, hänen kun piti aina välillä huohottaa. Hän puhui todella kuolemantuskassa. "Catherine, olen selvittänyt asiani Michelin kanssa tohtori Marsalin kuullen. Hän kertoi minulle, mitä olet ollut aikeissa tehdä… Tiedän, että häneen nähden kaikki on lopussa. Pelkään, että sinä yhä vieläkin aiot olla elämättä hänen jälkeensä… Catherine, sinun täytyy elää. Hänen tähtensä sinun täytyy. Minä, kuoleva mies, vakuutan sinulle, että on olemassa toinenkin maailma. Tunnen sen yhä läheisempänä.
"Näen sen. Kosketan sitä… Tiedän, että tuossa toisessa maailmassa voidaan kärsiä. Kärsiä omien erehdysten tähden ja myöskin niiden, joihin olemme toisia johtaneet. Elossa olevien hyvä tahto, hyvät teot voivat tuottaa lievitystä… Sinä et tiedä, onko se totta. Et voi olla liioin varma, ettei se pidä paikkaansa. Samaa sanoin miehellesi tänään… Ajattelehan, että jos tämä on totta, niin sinun itsemurhasi laskee Michel raukkasi harteille kauhean taakan, rajan toisella puolen. Jos se on totta, niin ajattelehan sitäkin, että elämäsi voi olla hänelle hyödyksi, hyväksi… Näet siis, että sinun tulee elää… Jos se on totta, ei yksikään hetki, jonka elät kärsivällisenä, nöyränä, rakastavana, mene mieheesi nähden hukkaan. Ei mikään, minkä uhraamme, mene hukkaan. Mitä tänä hetkenä kärsin, mitä jo olen kärsinyt, se ei ole hukassa, koska se on uhri, jonka kannan. Uhraan kuolemani sinun hyväksesi, jotta sinä saisit valoa ja puhdistuisit, jotta sinä eläisit…"
Hän sanoi vielä:
"Catherine parka! Minä, joka saan poistua, ymmärrän hyvin, että sinun tehtäväsi on paljon raskaampi ja vaikeampi kuin minun. Ihmisen on niin helppo antaa kaikkensa yhdellä kertaa… Mutta katsos, minä olen kärsinyt paljon, ennenkuin olen päässyt tähän hetkeen… Tiedän, että syvimmässään kaikkinainen kärsimys, johon alistumme, kätkee omaa suurta lohdutustaan… Hyvästi, Catherine; en pyydä sinulta lupausta. Mutta sinä et salline, että turhaan olen uhrautunut sinun tähtesi. Hyvästi, jätä minut nyt kahden Hänen kanssaan, Surujen miehen…"
Hän puristi ristiinnaulitunkuvaa rintaansa vastaan, tuon liikkeen kertoessa samaa äärimmäistä turvautumista kuin äsken rouva Ortèguen puristaessa myrkkypulloaan.
"Hyvästi", sanoi tämä, ja kumartuen haavoitetun upseerin otsan yli hän painoi sille suudelman. Le Gallic loi häneen kiitollisen, pyytävän katseen. Hänen huulensa sammalsivat "kiitoksen", joka enää oli vain henkäys. Koska taintumus uhkasi, juoksin ovelle kutsumaan Quenautia ja Renardia:
"Pitäkää te huolta hänestä", sanoin heille. "Täytyy koettaa lanteen-lävistystä. Tulen kohta takaisin suorittamaan sitä kanssanne. Renard, pankaa tarvittavat aseet kuntoon."