Arvatenkaan ei listamiehet käyneet maisterin luona, hänen nimeänsä pyytämässä, mutta kun ei siitä varmaan tiedetty, niin sitä kyseltiin ja siitä väiteltiin. Toisten mielestä ei listamiehet olleet sitä tehneet eikä, selitti Niemelän vaari, se olisi tainnut asialle juuri hyödyksikään olla, että maisterin nimi olisi tullut toisten mukaan.
Vai ei hyödyksikään! nauroi Rannan Kyöri. Mutta tahtoipa
Nummisuutarin Esko, lisäsi sitten hän, joka oli hiljan lukenut Kiven
»Nummisuutareita», asian suuremmaksi varmuudeksi myös piirtää nimensä
isän antamaan naimalupaan.
Mene sinä Nummisuutarin Eskoinesi, sillä eihän tässä ole kysymys naimisesta, vaan kuinka maisteri saataisiin neljänneksi. Voit myös uskoa, ettei maisteri itse sellaista tahdo, vaan seurakuntalaiset. Mahtaneeko hän tietääkään koko nimien keräämisestä, jonka vähän paremmat miehet kuin sinun kaltaisesi ovat toimeen panneet? selitti äkäisesti Kivelän isäntä.
Tottapa hän sen tietää, minkä seurakuntakin, tuumaili Kyöri. Mutta jollei, niin lukekoon sanomalehdestä, jossa se on jo präntätty ja vielä siinä selitetty, että maisterille olisi parempi ennen julkisesti ilmoittaa luopuvansa hänelle sillä tavalla aiotusta neljännen vaalisiasta, kuin vaikenemisella tukea alettua vaalirettelöä.
Mitä hänen tarvitsee sellaisesta lorukirjoituksesta välittää, ärjäsi siihen Niemelä. Tai mitä hän siihen voi tehdä, jos Kettuniemeläiset tahtovat hänen tähtensä riidellä taikka ei? Se on seurakuntalaisten asia eikä hänen, ymmärrätkös suoraa puhetta?
On se niinkin, jollei se ole toisin, ivaili Kyöri, jolta ei koskaan vastausta puuttunut. Mutta täytyyhän se sentään maisterista, joka on rauhan mies ja tahtoo elää ystävyydessä kaikkein kanssa, tuntua vähän ikävältä asua riitelevässä seurakunnassa ja nähdä ja kuulla noita valituspuuhia hänen tähtensä.
VIII.
Nimien ja rahain keräämisellä, joka niin odottamattoman hyvin oli onnistunut, oli aiottu valitusasia saatu suotuisaan alkuun. Tarvittiin vaan lisäksi itse valituskirja, että se saataisiin toivottuun päätökseen. Tavallisen valituskirjan kirjoittaminen ei nyt olisi ollut mikään asia Järvelän herralle tai Kataviston valttarille. Sellaisia he olisivat piirtää pyyhkäisseet vaikka puolen tusinaa yhtenä iltapuolena. Sillä olihan kumpikin tunnettu lakimieheksi, kumminkin omaksi tarpeekseen.
Mutta tässä tarvittiin valituskirjaa, joka kerrassaan panisi korkea-arvoiset isät Tuomiokapitulissa hämmästymään ja taivuttaisi heidät muitta mutkitta määräämään uusi kysymyspäivä, että Kettuniemellä saataisiin uudestaan ja paremmalla onnella kuin ensi kerralla koettaa maisteria saada neljänneksi vaalipapiksi.
Tämä jälleen, niinkuin helposti voi käsittää, ei ollut mikään leikin asia, erittäin kuin syistä, joihin valitus oli perustettava, ei tahtonut hakemallakaan olla tietoa. Vaalintoimittaja oli valitusta puuhaavain onnettomuudeksi seurannut kysymyspäivänä liian tarkasti kirkkolakia, että hänen toimessaan olisi löytänyt jotain heikkoa kohtaa.