Mutta kun hätä on suuri, on usein apukin lähellä. Näin kävi tässäkin. — Kettuniemellä sattui kevätkäräjät alkamaan tähän aikaan. Käräjillä oli tavallisuuden mukaan lakimiehiä moniaita, joihin voi kääntyä ja joilta saattoi saada apua vaikeimmissakin asioissa. Ei siis muuta kuin että johtajamiehet kääntyivät pyytämään jotakuta heistä kirjoittamaan tuo tarvittava valituskirja.
Mutta niin ihmeelliseltä kuin se kuuluneekin, ei näyttänyt kellään lainoppineista olevan halua sellaiseen. Pelkäsivätkö hekin, joille valitus- ja riitakirjain laatiminen oli, niin sanoen, jokapäiväistä leipää, asian vaikeutta vai syiden heikkoutta vai mitä? Viimein taipui eräs lainoppinut suuresta maksusta kyhäämään sanarikkaan, mutta, niinkuin hän itse siitä jälestäpäin tapasi kertoa, köyhäsisältöisen valituskirjan. Siinä hän muiden vähempiarvoisten syiden ohessa selvään osoitti, jos kysymyspäivänä kaikki läsnä-olevaiset olisivat anoneet maisteria, niin olisi hän saanut neljännelle riittävän äänimäärän.
Tässä oli nyt mitä tarvittiin; oli asiakirja, jonka piti tepsimän, kun sitä painolastina seurasi muutama tuhat nimeä ja puumerkkiä muka todistuksena valittajain suuresta lukumäärästä. Valituskirja oli vaan painolastineen kiireimmiten toimitettava Tuomiokapituliin. Tämä tärkeä toimi uskottiin Ryppylän isännälle, joka oman vakuutuksensa mukaan oli monasti kirjoittanut Kupernyöriin ja siis kokemuksesta kyllä tiesi, miten asioita korkeimmissa oikeuksissa ajetaan.
Tyytyväisenä ja, sen arvaa, vähän ylpeänäkin suuresta tehtävästään lähti Ryppylä matkaan valituskirjoineen ja sitä seuraavine nimineen ja puumerkkineen, jotka sivumennen mainiten täyttivät hyvän pinkan paperia.
Vielä lisäksi oli hänen emäntänsä pistänyt muutaman pytyn voita mukaan, ei kuitenkaan Tuomiokapituliin vietäväksi, vaan kauppatorilla myytäväksi. Sillä voi kuului Turussa olevan hyvässä hinnassa ja emäntä tarvitsi kahverahaa ja muihin pieniin tarpeisiin.
Pahaksi onneksi täytyi Ryppylän ottaa huonomman hevosensa, vanhanpuoleisen kevättyneen valakan, kun toisilla sattui olemaan yskän tapaista päätautia. Mutta hän luotti siihen, ettei hänen kuormansa, niin kallisarvoista kuin se sisälliseen laatuunsa nähden olikin, ollut painoltaan raskasta, vaikka siihen luki oman kuivan persoonansakin.
Matkalla tuli hänen mieleensä monenlaisia asioita, niinkuin ainakin ajattelevalle henkilölle, sen joutuessa yksin matkaamaan pidempää taipaletta. Ensin ajatteli hän yöllä näkemäänsä merkillistä unta, kuinka hän oli uneksinut olevansa jossain vaarassa, ja siinä kadottamaisillaan kalliit valituspaperinsa. Kun hän siitä hätääntyneenä oli ruvennut apua huutamaan, oli samalla seinäkello lyönyt ja hän heräsi siihen. Ei se ollut mikään hyvää ennustava uni, tuumasi hän sen johdosta itsekseen, samalla tunnustellen olivatko paperit vielä hänen mukanaan. Mutta lisäsi hän hetken tuumittuaan, kun lähemmin tuota untani ajattelen, niin minä luulen, että se sittekin viittaa hyvään loppuun. Etten minä kadottanut papereitani, vaikka sellainen vaara minua uhkasi, niin eihän se voi muuta tietää, kuin että me valitustiellä voitamme! Tuo päätelmä tuli hänelle yhä selvemmäksi, mitä enemmän hän untansa ajatteli, niin että hän lopulta rupesi ihmettelemään itseään, ettei hän sitä heti ymmärtänyt.
Sitten kääntyi hänen ajatuksensa vanhaan kirkkoherraan, joka niin monta vuotta oli Kettuniemen paimenena ollut. Ensin oli hän anottu kappalaiseksi ja siinä saavuttanut niin suurta suosiota, että tuli sitten valituksi kirkkoherraksi. Niin, huokasi hän itsekseen, muistellen ukkoa, kyllähän vainaja oli hyvä mies, jota kaipauksella muistelee. Hyvin tunsi hän seurakuntansa jäsenet, niin vanhat kuin nuoret ja vielä — hevosetkin. Ei myös hän missään seurakuntaa vastustanut, ja paljon oli minulla sanottavaa hänen aikanansa.
Viimein rupesi hän ajattelemaan, kuinka sopiva maisteri oli astumaan hänen siaansa esipaimeneksi.
Hänellä oli kirkkoherra-vainajan luonto ja oli perehtynyt Kettuniemen oloihin. Vielä oli hän muutaman vuoden jo toiminut pappinakin seurakunnassa. Hänen täytyy päästä kirkkoherraksi ja mikäs on päästä, kun tämmöiset paperit viedään Tuomiokapituliin.