Seurakunnan vanha, rakastettu kirkkoherra oli kesällä lyhemmän taudin jälkeen ummistanut väsyneet silmänsä kuolon uneen. Hänen paikkansa oli vielä täyttämättä. Oli siis tärkeä kysymys, kuka oli hänen jälkeensä seurakunnan esipaimeneksi saatava.
Sanomalehdissä oli nähty, että pyrkijöitä siihen oli moniaita: oli kirkkoherroja ja oli kappalaisia. Kuinkas olisikaan voinut toisin käydä! Olihan Kettuniemi tunnettu suureksi ja varakkaaksi pitäjäksi, joka kyllä miehensä elätti. Kannatti siis monen hengen miehen hakea sinne toivossa, että ehkä pääsisi vaihettamaan pienen kyrsänsä suurempaan leipään. Sillä kuuluihan hyvä kirkkoherran paikka myös jokapäiväiseen leipään, jota sanan jälkeen sai rukoilla ja tässä ajassa etsiä.
Mutta valitettavasti oli ne, jotka olivat hakeneet Kettuniemelle, siellä tuntemattomia pappismiehiä. Täytyi sentähden mennä niistä utelemaan Myllymäen matamilta; sillä jos joku, niin ainakin hän, tiesi ottaa asioista selvää eikä pannut kynttiläänsä vakan alle.
Matami, joka oli tullut emäntäin runsaista tuomisista hyvälle mielelle, oli kiitollisuuden osoitteeksi alkanut enempi kuiskaamalla kuin ääneensä emännille kertoa mitä Hietamäessä oli tapahtunut ja paljon hänellä olikin siitä kerrottavaa. Täytyipä hänen kesken kertomistaan huokatakin, niin Jumala paratkoon, osoittaen sillä hurskasta mielenlaatuaan, sillä matami kuului rukoilevaisiin. Viimein lopetettuaan kääntyi hän toiseen puhe-aineesen ja kysyä tokasi ääneensä:
Ette suinkaan hyvät ystävät vielä ole kuulleet, että meille kirkkoherraksi hakeneet ovat huonoja pappeja?
Mitä te, matami kulta, nyt puhutte? vastasi siihen Laurin emäntä, lyöden ihmetyksestä käsiänsä yhteen. Sillä sellainen uutinen oli hänestä samoin kuin toisista kuulijoista yhtä odottamatonta kuin hämmästyttävää.
Niin, niin, kyllä se on totta. Sen on minulle sanonut maisteri
Krypqvist, joka on sen kuullut — ja matami kuiskaa sen emännille.
Mutta sehän on synti ja häpeä, että huonoja, kun on näin suuri ja hyvätuloinen seurakunta, muistutti Järvenpään emäntä, tuntien siitä oikeutettua harmia, ettei hengen miehet ymmärtäneet paremmin arvostella Kettuniemen suuria tuloja.
Sanokaas muuta, hyvä emäntä, mutta kai siinä on Herralla hänen erityinen tarkoituksensa seurakuntamme hyväksi, huokasi matami.
Niin oikein, matami, mitäs meidän tarvitsee mennä ojan ylitse
vettä hakemaan, kun meillä itsellä on valmis kirkkoherra maisteri
Krypqvistissä, joka on oman seurakunnan kasvannaisia, huomautti
Järvenpään isäntä.