Näin hengellisesti ja maallisesti valmistettuaan päättivät he asiasta keskenään tuumittuaan käydä senaattoreja tapaamassa heidän kotonaan. Tähän neuvoi Seppälä, joka rakasti kahdenkeskisiä keskusteluja, että niissä sai niin vapaasti puhua kaikesta, mitä sattui kulloinkin sydämellä lepäämään. Tosin tuotti sellainen käyminen heille enemmän vaivaa, kävelemistä ja kyselemistä, kun noita korkeita herroja, joiden kaikkein luona heidän piti käydä kumartamassa, oli niin monta. Mutta mitä ei sitä tehnyt ja vaivannut itseänsä yhteisen hyvän tähden? Erittäin kun isännät olivat tunnetut sellaisesta uhraavaisuudestaan yleisten asiain edistämiseksi!
Mutta kun onni tulee kieroksi, niin se tuleekin. Tämän saivat isännätkin surukseen havaita. Missä ei ollut heidän etsimänsä senaattori kotona, missä ei ollut senaattorilla aikaa heidän vastaanottamiseensa; missä oli senaattorilla jotain muuta estettä. Turhaan kävivät he, väliin juoksujalassa, keväisen päivän hiki tukassa Helsingin pitkiä katuja, mielessään ehkä miettien: vaikea on sentään opin tie. Ainoastaan viimeisessä heidän käymässä paikassa saivat he asiastaan vähän aikaa puhella erään palvelian kanssa, joka vähän kaksimielisesti siitä tuumasi, että se voi menestyä ja jäädä menestymättä, riippuen siitä, kuinka se Senaatissa tutkitaan ja päätetään.
Sellaisesta puheesta ei ollut suurta lohdutusta, ärähti, heidän pois käydessään, toisille vähän happaman näköisenä Heinäsuo. Ja kävellä on saanut itsensä väsyksiin kuin maksun edestä.
Ei ollut, se on totta, myönsi Seppälä, väsyneesti katsellen sopivaa istuinpaikkaa itselleen. Ja niin monessa paikassa kuin me olemme käyneet!
Niin, ei ollut, yhtyi siihen myös Järvenpää, kaivaen taskustaan paperossin esiin, jota hän rupesi masentuneen mielensä rohkaisemiseksi sytyttämään. Meidän vaivamme on tänään ollut ihan turhaa.
Toisena päivänä päättivät he, välttääkseen enempää joutumasta eiliseen opin kouluun, josta he mielestään olivat jo saaneet tarpeekseen, Järvenpään neuvosta käydä suorastaan Senaatissa. Täällä kohta eteisessä otti heidät vastaan kiiltonappinen ja kauniin rihmanen herra, jopa alentui kohteliaasti kysymään heidän nimiänsä ja asiaansa.
Heinäsuo, jolla oli toisia rohkeampi luonto ja notkeempi kieli, rupesi kohta laveasti selittämään: he olivat isäntämiehiä kuuluisalta Kettuniemeltä, jotka olivat tulleet alamaisimmasti pyytämään, että he saisivat maisteri Krypqvistin, joka jo muutaman vuoden oli ollut heillä pappina, kirkkoherrakseen, sillä se oli heidän seurakuntansa yhteinen mieli.
Vähän hymyillen vastasi kiiltonappinen herra, että kaikki asiat, jossa käännytään Senaattiin, ovat aina esitettävät kirjallisesti.
Niin oikein, armollinen herra, sanoi siihen nöyrästi kumartaen Seppälä. Kettuniemeltä on kyllä kirjallisesti asiassa valitettu Senaattiin, mutta me isäntämiehet olemme tulleet, että niinkuin — — —.
Hyvä hyvä, keskeytti siinä kiiltonappinen herra, jonka mielestä isäntäin suuri puheliaisuus alkoi käydä rasittavaksi, voitte siis toivoa siksi, kuin päätös teidän valittamassa, asiassa annetaan Senaatista.