Nähdessään ketunnahkaisen hatun kookkaan metsästäjän päässä ja pitkän, raskaan pyssyn, jota, hän käänteli käsissään kuten hienoa vitsaa, tunsivat intiaanit hänet peljätyimmäksi vihollisekseen ja nähdessään tämän odottamattoman näyn, vetäytyivät kaikki hämmästyneinä takaperin.
"Lumivaaran kotka!" kaikui kuuluvasti saarelle.
Sen nimityksen olivat intiaanit omalla kielellään antaneet tuolle pelätylle metsästäjälle. Samaten kutsuttiin Pedroakin, tuota pelätyn kanadalaisen eriämätöntä toveria, kaikkialla punaihoisten keskuudessa yksinomaan nimellä "Pilkkakirves".
Tom hymyili vaan halveksivasti, kun hän näki intiaanien kauhun, jonka hänen esiintymisensä oli heihin vaikuttanut.
"Minä käyn noutamassa vangin tuolta", sanoi hän Pedrolle, "te saatte suojella selkääni, mutta teidän pitää ampua vuorotellen, niin että luoti aina on valmiiksi ladattuna. Kuuletko, poikani!"
Sen enempää miettimättä astui jättiläinen veteen, joka ulottui häntä hartioihin saakka. Pyssyä, josta hän ei koskaan luopunut, pitivät punaihoiset arvossa, ja heidän raivoisasta ulvonnastaan ei hän välittänyt vähääkään.
Nuoliparvi suhisi ilmassa, mutta suurin osa niistä ei osunut rantaan, toiset eivät osuneet sinne saakkakaan, vaan putosivat maahan. Nyt kohotti yksi niistä harvoista intiaaneista, joilla oli tuliluikut mukanaan, pyssynsä, mutta ennenkuin hän ehti tähdätä, kaatui hän Pedron luodin lävistämänä maahan.
"Nyt on sinun vuorosi, Francois", sanoi Pedro heittäytyen samalla maahan, voidakseen siten selällään maaten uudestaan ladata pyssynsä.
Francois laukaisi nyt, mutta sekä kivääri että käsi olivatkin epävarmat.
Hänen luotinsa sattui tosin yhteen kiovaeriin, mutta tämä ainoastaan päästi huudon kaatumatta maahan, ja tätä hetkeä, jolloin ei kumpikaan kivääri ollut ladattuna, käyttivät intiaanit hyväkseen heittämällä muutamia nuolia kanadalaiseen. Mutta Tom kyyristyi nopeasti alas ja nuolet lensivät veteen tekemättä mitään vahinkoa.