Kanadalaisen kysymykseen mainitsi haavoittunut heikolla ja katkonaisella äänellä, että hän kuului siihen kullanetsijäin matkueesen, jonka nuo kolme metsästäjää edellisenä päivänä olivat kohdanneet ja että hän, jonka joukon johtaja oli lähettänyt tiedusteluretkelle, aivan odottamatta oli joutunut villien kynsiin. — Uupumus valtasi hänet ja hän vaipui levottomaan uneen. Toiset jatkoivat sillä välin keskustelua.
"Kolmea heittiötä vähemmän on meillä siis pelättävänä", alkoi kanadalainen, "jälellä on siis vielä seitsemäntoista. Oletko sinä, Pedro, huomannut, montako pyssyä niillä on?"
"Seitsemän, luulen minä."
"Niistä meidän oikeastaan tarvitsee vain pitää väliä", jatkoi Tom, "sillä nuoli tuskin kantaa tälle saarelle."
"Mutta jos ne saavat lisäväkeä?" huomautti Pedro.
"No, sitä emme voi auttaa: — jättäkäämme kumminkin kaikki nämä pelotukset, henkemme on Jumalan kädessä. Aurinko on laskemaisillaan", jatkoi vanha metsästäjä vaitiolon jälkeen; "jos olisi nyt jo pimeä, voisimme lähteä toiselle rannalle ja sieltä paeta, mutta niinkauan kuin ei ole täysin pimeä, on sielläkin villejä, ja siten joutuisimme kahden tulen viiliin. Meidän on sentähden pakko pysyä täällä ja piiloutua niin hyvin kuin voimme. Tällä saarella ollessamme eivät nuo lurjukset voi oikealta eikä vasemmalta puolelta hyökätä kimppuumme, sillä täällä suojelee vesi meitä. Meidän täytyy sentähden pitää, huolta noista molemmista rannoista."
Asian tuntijana tarkastettuaan pienen saaren toista rantaa, tuli kanadalainen levollisemmaksi. Lukematon joukko juuria ja puunrunkoja, joita vesi oli kulettanut rannalle, muodosti jonkunmoisen luonnollisen varustuksen, jonka lävitse pyssyn luoti ei voinut tunkeutua. Sitä vastoin tätä toista puolta, josta käsin tähän saakka oli tehty hyökkäyksiä, ympäröitsi vain ruohot ja pajupensaat, joista oli vähän turvaa.
Metsästäjät ryhtyivät heti toimiin tämänkin puolen varustamiseksi; vähemmässä kuin neljännestunnissa laitettiin kuntoon rumatekoinen, mutta vahva rintavarustus vastikään veden tuomista irtonaisista puunrungoista — rintavarustus, joka säästi puolustajat useammasta kuin yhdestä vaarallisesta haavasta.
"Aivan niin", sanoi Tom hyvillä mielin katsellen työtä. "Näiden puunrunkojen takana voit sinä, Francois, olla yhtä turvassa kuin jos seisoisit linnan muurien takana. Ainoat, jotka voivat tuottaa meille vaaraa, ovat rannalla seisovat puut, mutta minä en tahdo olla trappi, jos jonkun noista punaihoisista heittiöistä onnistuu kiivetä niiden latvaan."
Tom hieroi käsiään mielihyvästä ja osoitti Francoisille turvailisimman paikan.