Lange. Taivas varjelkoon! Minä olen vain tavallinen, raaka talonpoika, minusta tulisi liian nolo virkamies.
Massov. Älähän vielä, Hans! Sinä saat kunnian-viran, joka ei tuota sulle mitään vaivaa, mutta suurinta kiitollisuutta.
Lange. Jos tarkoitatte jotakin virkaa hovissa, saisitte minusta kepuli-palvelian. Ee-e', hyvä herra, anteeksi; kun minä vain rehellisesti elän ja kuolen Lanzkessa, kristillisesti maksan verot ja kymmenykset ja — (itseks.) lempo leukas liittäköön! Jospa nyt olisin sadan peninkulman päässä tästä.
Massov (itseks.). Kaikessa talonpoikais-viisaudessaan on hän yksinkertainen eikä hänessä ole pisaratakaan kunnianhimon verta. (Ääneen). Pitkittä puheitta, Hans: Mitä sanot, jos rouva herttuatar lähettää nuoren junkkerinsa sinun luokses maalle ja käskee sinun pitää häntä tarkasti silmällä?
Lange. Kuulkaas, herra, onko tuo nyt totta, vai leikkiä?
Massov. Totista totta. Poikonen on yht'äkkiä laihtunut ja käynyt kipeänkarvaiseksi, eikä hänen muutenkaan ole hyvä olla kaupungissa. Kirjat ovat hälle vastenmielisiä, toimettomuudessaan ryhtyy hän kaikenmoisiin koiranjuoniin ja saattaa äiti-rouvalleen surun toisensa jälkeen. Sinun luonasi olisi hänellä ilmaa ja vapautta liikkuakseen, ja vahingoittamatta muita. Hän pitää paljon raskaasta työstä, raa'asta seurasta, muinais-pommerilaisista tavoista. Siellä saattaa hän kyllä renkien kanssa oppia kylvämään ja kyntämään ja ajelemaan, sekä saapi väli-aikansa tyttöjen kanssa hupaisesti kuluttaa.
Lange. Mutta, hyvä herra, sitenpä ei eletäkkään Lanzkessa.
Massov. No, siis saatat sinä estää häntä. Sinulla on täysi valta menetellä häntä aivan oman mielesi mukaan.
Lange. Maamme hallitsiaa?
Massov (purren huuliaan). Onko hän — —? Jumala tietää tokko hänestä sitä tuleekaan. — Ensinnäkin pitää hänen oppia ankaraa siveyttä ja kuuliaisuutta, ja hänen äitinsä luottaa sinuun, — sinä ryhtyisit asiaan ankarammin ja älykkäämmin, kuin kukaan muu. Anna vastaukses: Otatko sen tehdäkses?