Lange. Kyllä kai Te löydätte muita.
Massov. Mutt'en parempia, kuin sinä. Syysi!
Lange. No, siinä on nyt ensinnäkin alkaapäälle Dörte; kun semmoinen junkkeri tulee taloon, niin ken tietää vaikka tyttö — tuli ja leimaus — — —
Massov. Me vastaamme kaikista seurauksista. Ja paitsi sitä, sekään ei olisi suurin onnettomuus.
Lange (tulistuen). Herra hovimarsalkki — (malttaa, jälleen vilpitönnä). No niin, ehkäpä olette oikeassakin; ja voisinhan minä siinä tapauksessa hankkia yhden salvan lisää oven taakse. Mutta toisekseen: Junkkeri ei tahdo tulla minun luokseni.
Massov. Hänellä ei ole tahtoa, hänellä ei pidäkkään olla tahtoa!
Lange. Kun äsken ai'oin puhutella häntä torilla — sillä minä olen tuntenut hänet pikku paitaressusta saakka — silloin keikahutti hän vain päätään, aivan kuin olisi mielinyt lausua: Mitähän mokoma tuhma talonpoika minusta tahtonee? — Niin, näettekös, luultavasti hän ei voi sietää minun nokkaani.
Massov. Loruja! Minä kutsutan hänet tänne. (Menee ovelle). Achim!
Achim. (Näyttäikse; Massov puhelee hänen kanssaan).
Lange. Turkasen tuli! Mitähän tästä sopasta vielä kiehunee? Kaiken hyvän päälliseksi saan vielä prinssin niskoilleni! Ja mokoman! Mokoman korkeanenäsen mamman-porsaan, josta sitte jälestäpäin ylt'ympäri Pommeria kerrotaan: Herttua on Lanzkessa niin pilattu ja tullut niin roistomaiseksi, ett'ei hänestä milloinkaan enää hallitsiaa tule, ja herra von Massov — —. Annas koettaa! Annas koettaa! Ja mitenkä äitimuori ällistyy! Hän siitä suurimmat silmät saapi! (Melua, näyttämön takana. Achim viittaa ulos, poistuu Massov'in viittauksesta, Massov lähenee jälleen Langea).