Lange. No, tulkaa mukaan nyt! Tästä enemmän sittemmin. Niin, mutta kyllä vain Massov hiiden lailla hämmästyy. Hehehe! Siitä syntyy surman leikki. — Henning, kiiruhda! — Surman leikki! (Pois Bugsloffin kanssa).
Toinen kohtaus.
Henning (yksin. Sitte) Dörte.
Henning (jäätyään yksin, viskaa viikatteen pois). Jospa susi söisi sinut luinesi, lihoinesi, sä mieroon juossut herttuan-sikiö! Minun käy aina sydämelleni, kuullessani ja nähdessäni, kuinka hyvin kaikki häntä kohtelevat. Olen aivan, kuin noiduttu — — aivan kuin aina joku kurkkuani kuristeleisi. Tuhat tulimmaista! Jospa vain pääsisin tieheni täältä — mutta jättää hänet tänne aivan yksin vehkeilemään isännän selän takana — —. Ee-e'! Niin tuhmia emme sentään olekkaan! Mutta saada hänet pois, — tavalla tai toisella — jos se onnistuisi, sepä oisi parasta. Sittemmin, varmaan — asia ei saa jäädä entiselleen, ja sitten — — —
Dörte (tulee, alkaa askarrella astioiden kanssa takan ääressä). Oletko sinäkin vielä täällä, Henning?
Henning. Kuten näet, Dörte. Vaan ole huoletta, kyllä minä kohta menen tieheni.
Dörte. Minusta nähden ole tai mene, samantekevä.
Henning. Sinusta nähden, Dörte? — Niin, luonnollisesti, sinusta on aivan samantekevä, onko Henning'iä olemassakaan. Sinä muistelet tuota tuolia paljon enemmän kuin minua.
Dörte. Tuolista onkin paljon enemmän hyötyä, kuin mokomasta jöröpäiistä, joka ei tee muuta, kuin murisee ja vääntelee naamaansa.
Henning. Niin, mutta ihmisen pitää todellakin olla tammipölkky, voidakseen mitäkään hiiskumatta kärsiä kaikkea.