Massov. Hm!
Krokov. Onhan se selvää, oikein kourihin koskevaa, että lapsi — — —
Massov. Lapsi? Olkoon. Mutta iäkkäät miehet, Jürgen! Toisinaan sattuu siten, että selvin oikeus on suurin vääryys.
Krokov. Tuo on minun aivoilleni liian kokkaista, serkku-hyvä.
Massov. Ihanhan se on silmiinpistävää. Eikö maan aateliston, säätyjen, kaupunkien — eikö tule valvoa maan parasta?
Krokov. Hyvä vain, jos niin tekevät.
Massov. No, Jürgen. Te olette itse nähnyt mitä laatua hän on, jolla olisi tuo niinkutsuttu selvä oikeus hallituksen perimiseen. Ajatelkaa vain markkina-päivää, jona Bugslaff-junkkeri — — —
Krokov. Se on totta, Massov, nuoreksi herttuaksi oli hällä sillä kertaa pirun vähän ihmis-tapoja. Vieläkö hän yhä viruilee tuolla maa-kylässä?
Massov. Hän ei tahdo lähteä pois sieltä; hän viihtyy sanomattoman hyvin paimenien ja karjapiikojen seurassa. Siellä hänen ei ole tarvis ruhtinaallisten tapojen tähden itseään vaivata.
Krokov. Suloinen taimi. Mutta herttua hän on kuitenkin.