Massov (polkien jalkaansa). Eipä, sanon minä, jos me vain olemme kelpo miehiä, kunnon pommerilaisia.
Krokov. Te kiivastutte, serkku. Min'en kernaasti kiistele heti ruuan päälle. Siis kaikki olkoon olollaan. Mutta ken sitten on herttua ellei hän?
Massov. Ettekö ole huomannut?
Krokov. No, mutta, serkku, min'en toki voi luulla — — (katselee häntä suurin silmin).
Massov. Kenenkä luona nyt olette vieraana? Kenenkä ylevä henki ja ruhtinaallinen voima on jo kaikkien kunnioituksen ja ihmettelemisen voittanut?
Krokov. Ahaa, jopa huomasin. Te viittaatte herttuattareen. Sepä toista. Minä jo toden totta arvelin Teidän itse — — —
Massov. Ymmärrättekö vihdoinkin? Parilla sanalla: Jos olemme kunnon pommerilaisia, tunnustamme herttuattaren maan hallitsiattareksi, kunnes tuhlaaja-poika, joka Lanzkessa sikoja paimentaa — — —
Krokov. Hahaha! Te olette sukkela, Massov. Tuopa hauska juttu. No, ja Te luulette aateliston todellakin — — —
Palvelia (tulee oikealla). Rouva herttuatar pyytää herra hovimarsalkkia heti tulemaan luoksensa.
Massov. Minä tulen. (Palvelia pois.) Krokov, minä olen luottanut Teihin; min'en koskaan ole epäillyt, että Te ette heti käsittäisi asioiden menoa.