Krokov. Niin niin, me valtiomiehet!
Massov. Teidän on ilmoitettava ajatuksenne. Ymmärrättehän, ett'ei minun itse sovi sitä esitystä tehdä. Minä olen hänen ruhtinaalliselle armollensa liian läheinen.
Krokov. Ja olette ollut tuhlaaja-pojan hovimestari, hahaha, suuresti kunnioitan Teidän kasvatustapaanne!
Massov (purren huuliaan). Mutta jos Te esittäisitte asian oikealla tavalla — jokaisen pitää se ymmärtää.
Krokov. No, hei, tietysti! Siihenhän saattaa sokeakin aivan sormin tarttua.
Massov. Ja miettikääpä, kuinka kiitollinen herttuatar Teille ikuisesti on, jos vain tämän pikku seikan toivon mukaan perille ajatte.
Krokov. Pikku seikan — totta sekin. Se on toki hänen oma poikansa. No, Massov, mitä minun tulee — — —
Massov. Tiesinhän sen. Oikein, Te olette — — —
Krokov, Kunnon pommerilainen, Massov, en mitään muuta. Mitäpä kädenlyönnistä? Pommerilainen tekee, mitä voipi.
Massov. Minä luotan siihen. Älkää menettäkö aikaa. Juuri nyt ovat miehet tuolla parhaassa vireessä; älkää hukatko tilaisuutta. Minä palajan paikalla luoksenne jälleen. (Menee vasemmalle).