Massov. Bugslaff'inko? Mahdotonta!
Herttuatar. Minä annoin hälle luvan, Massov. Minua säälitti, kun näin hänen synkkänä ja äänetönnä istuvan kirjojensa ääressä, kuunnellen miten markkina-väki hänen ikkunansa alla elämöi.
Krokov. No niin, Massov, mitäpä pahaa siinä? Olemmehan mekin aikoinamme olleet nuoria ja olemme kernaammin töllistelleet jättiläisiä ja muita kummituksia, kuin aasinvuodalle piirrettyjä variksenjalkoja. Muuten näyttää minusta, että sinä pidät nuoren herran ohjakset liian kireellä. Siksipä hän näyttääkin niin menehtyneeltä ja kurjalta kuin — empä sanokkaan.
Massov. Minun luullakseni vastaan minä hänen kasvatuksestaan.
Krokov. Luonnollisesti, ystäväiseni. Mutta ei kukaan voi toiselle opettaa sitä, jota ei itsekkään ymmärrä.
Massov. Mitä se olisi?
Krokov. Juomista, mässäämistä. Sitä pitää ajoissa opettaa niin nuorelle herralle, kuin Bugslaff-herttua on, muuten ei hänestä ikipäivinä tule miestä, joka valtiollisissa asioissa pitää oikean kurssinsa vielä silloinkin, kun toiset jo pöydän alla purjehtivat. Enköhän lie oikeassa, Teidän ruhtinaallinen armonne?
Herttuatar (pakoitetulla naurulla). Minun olisi kai pitänyt laittaa hänet Teidän kouluunne?
Krokov. Silloin ei hän oliskaan ollut huonoissa käsissä. Ja viinipikari on aina parempi, kuin arpa-pikari.
Ruhtinatar. Taivaalle kiitos, hän ei tunne kumpaakaan.