Lange. Metsään — minnekkäs muuanne? Jälkiä myöten — minne sudet ovat löngöttäneet — suohon tahi hongikkoon — min'en niin tarkoin tiedä, missä ne rakkarit oikeastaan oleskelevat. Jos Tekin ehkä tahdotte mennä hänen kanssaan metsästämään, minä tulen saattamaan Teitä suolle.
Achim. Tuletko? Hm! Sinähän olet täydellisin, verrattomin konna.
Lange. Minäkö?
Achim. Sinä juuri, kettu lampaan-naamoinesi! Luuletko, ett'emme sua tunne? Sinä saattaisit meidät suolle, joka on niin syvä ja vetelä, että mies hevosineen sinne uppoisi, — eikö niin?
Lange. Kauniita hevosia suohon — sehän olisi vahinko! Hyi, herra päämies, minä tosin olen halpa talonpoika, mutta — — —
Achim. Mutta koiraa koko mies. — Hän on siis sutta ajamassa?
Lange. On ollut jo kaksi tuntia.
Achim. Eipä hullummasti valehdeltu. Sillä puoli tuntia sitten oli vanha Liisa nähnyt hänet tuolla ulkona, pihalla.
Lange, Kas niin, Dörte, mitä minä olen sanonut. Liisa-muorin laita ei ole oikein, hän näkee unta keskellä päivää. Liisa, näettekös, herra päämies — — —
Achim. Vaiti, konna! Junkkeri on talossasi, sanon minä.