Lange (suuttuvinaan). No, koska hän täällä on, niin kai hän täältä löydetäänkin.
Achim. Niinpä luulen minäkin. (Kahdelle seuralaisistaan). Menkää, tarkastakaa kaikki nurkat, koputtakaa kaikkiin laipioihin ja repikää arkut ja laatikot auki.
Lange. Dörte, mene heidän mukaansa, avaa pöytä-laatikko ja suola-astia. Ja kaiketipa heidän pitää pistää nenänsä vanhaan kehtoonkin, joka on siellä ylisellä.
Achim. Pilkkaatko meitä, talonpoika? (kaksi aseellista ja Dörte pois).
Lange. Siitä mua Herra varjelkoon. Mutta kyllä koko tämä mylläkkä hyvin narrimaista on — minun mielestäni. Ja minkätähden hän olisi piilossa? Minä sanon, meidän junkkerilla on parahin omatunto koko Pommerissa. Eikä hän enää niin pieni lapsukainen ole, että hänen tarvitsis vitsaa pelätä, kun mamma häntä kutsuu. No, ja mitä se mamma hänestä nyt oikeastaan tahtoo?
Achim (on istunut vaarin-tuoliin, Lange seisoo aivan hänen vieressään). Lurjus, mitä se sinuun kuuluu? (Katselee ympärilleen). Ken asuu tuolla?
Lange. Siellä makaa äitini, herra päämies, ja tyttäreni, Dörte.
Achim. Sisään, Philip, tuonne, ja väännä sängyt tarkasti ylös-alasin. (Kolmas aseellinen vasemmanpuoliseen kamariin).
Lange. Ripeästi! Käskekää hänen vain tarkoin nuuskimaan kaikki hiiren-kolot. Sillä hiiriä, herra päämies, hiiriä siell'on julman paljon.
Achim. Mitä tuo juutalais-roisto täältä etsii?