Lange. No, ettekö Te tunne Henoch'ia, herra päämies, ja hänen poikaansa Isaak'ia? Onhan hän ostanut herra hovimarsalkilta monta paria hevosia. Henoch! — Luulempa, tonttu vieköön — oikein, hän makaa jo sitkeimmässä unessa. Nyt näette kuinka nuo kurjat narrit itseään rääkkäävät; ne ovat matkustaneet tänään kymmenen tuntia, tulivat Stolpesiin — jalkapatikassa tietysti ja ainoastaan kahden pfennig'in edestä leipää vatsassa, — on paasto, näette — kaloja eivät saaneet, vaikka olisivat maksaneet taalerin joka suomuksesta. Mutta siinä saavat nyt kärsiä siitä, että Judas kolmekymmentä hopeapenninkiä — — —
Achim (on noussut, lyöpi nyykyksissä istuvaa Henoch'ia olkapäähän). Haloi!
Henoch. Armoa, herra päämies. Vaikka minä olen vain kurja juutalainen — — —
Achim. Sinut vielä keitetään ja paistetaan, juutalainen, jos vain vähänkin uskallat tehdä koirankoukkuja. Sinä tiedät, missä junkkeri oleskelee. Nyt suusi puhtaaksi, tai muuten — — (vetää miekkansa).
Henoch (lankee väristen polvilleen hänen eteensä). Armoa, herra, armoa! Minä olen viaton, minä ja Iisak-poikani, me olemme viattomat kuni lampaat kedolla.
Achim. Sä vapiset, juutalainen! Sinä siis tiedät kaikki.
Henoch. Oi, onko ihme että vapisen, koska minut keitetään ja paistetaan ja Isaak jää tuohon orvoksi, ja kaikki tämä sentähden, että olemme viattomat kuni kukkaset kedolla.
Achim. Sano heti paikalla, missä junkkeri oleksii, muuten sinä ja poika-rötkäleesi — hei! (Menee Bugslaff'in luo ja nykii häntä nutusta). Heräätkö, tai muuten miekkani teidät kumpaisenkin — — —!
(Lyö miekkaansa pöytään. Bugslaff tekee yht'äkkiä liikkeen).
Gertrud (nousee äkkiä takan ääressä). Lopettakaa jo herran nimessä vihdoinkin tuo julman raaka pakanallinen mölinänne; ymmärrättekö? Onko nyt yht'äkkiä sota julistettu, poikani? Miksikä tuo mies täällä räyhää ja sapeloitsee kuin mielipuoli, jotta ihmiseltä sydän polvikin putoaa?