Lange. Hm! Ja mitä pitää hänen sitte tehdä?
Herttuatar. Lähettämän pois sota-joukkonsa ja katuvaisena poikana palajaman luo äitinsä, joka lupaa käyttää armoa oikeuden sijassa.
Lange. Hm! Tuo kuuluu kyllä kauniilta, mutta on aivan samaa, kuin jos minä rupeaisin Lanzken suota ruoteilla permannoitsemaan: Suuria vaivoja hyödyttä vallan, mulskahtaa sinne sittekin, kaulaan saakka, — älkää pahastuko.
Herttuatar. Sinä voit, jos vain tahdot.
Lange. Voinko vai enkö voi, sit'en tiedä; mutta vaikkapa voisinkin — min'en sitä tekisi, sen varmaan tiedän.
Herttuatar. No, siis saat kärsiä kapinoitsian kanssa, uskalias ukko!
Lange (jatkaa tyynenä). Sillä, näettekös, rouva herttuatar, nuori herra on jo aivan täys'ikäinen, sen kai tietänette parhaiten Te, kuin olette hänet synnyttänyt. Ja jos täys'ikäisen miehen ja lisäksi ruhtinaan edelleenkin pitää antaa mokoman — hovimarsalkin menetellä itseään kuni koulu-poikaa — älkää pahastuko, silloin on kaikki loppu; silloin mies miestä, nyrkki nyrkkiä vastaan, ja itse taivahan Taattokin kurkistelee tänne alas, lausuen: Urhokkaasti, vanha lapsi, äläkä kauvemmin kiusaajaasi kärsi! —
Herttuatar (kiivaassa liikutuksessa edestakaisin. Hyvin etäältä torventoitotuksia. Kuuntelee). Se oli taistelo-merkki! Nyt he jo ottelevat. — Eikö sinun mielessäsi liiku mitään, noiden sävelten soidessa? Eikö salainen ääni kuiskaa: Tuon olisin minä voinut estää?
Lange. Ei, rouva herttuatar. Sillä mitä minä olen Bugslaff-herttualle tehnyt — tosin aivan vähän — siitä voin, Herralle kiitos, vastata kuolinvuoteellanikin. Minä en ole häntä isästään eroittanut, minä en toimittanut hälle Massov'in herraa kasvatusmestariksi ja piiskuriksi — — —
Herttuatar. Lange!