Rouva herttuatar, kuulitteko, kuinka armollisin herttuamme ja maamme-isä antoi mulle valistusta, jotta silmiäni häikäsi? Tuhannen vietävä! Hän on kasvanut korkeammaks' meitä. No, olkaa vain huoletta. Tiedättekö mitä? Nyt juolahti mieleeni ajatus: Tulevana yönä, kun kaikki ovat vaipuneet uneen, varastamme me molemmat itsemme hiljakkaiseen täältä pois ja minä saatan teidät Lanzkeen. Siellä on äitimuori, hän kyllä neuvon keksii, ja minäkin, vaikka tässä talossa olen tyhmän pääni menettänyt; mutta kun jälleen pääsen raittiisen ilmaan, saan kaikki ajatus-säilöni entisille teloilleen jälleen; ja min'en tuntisi Bugslaff'ia — — (on aivan lähellä herttuatarta). Laupeuden henget! Tainnoksissa — hän ei ollenkaan kuulekkaan puhettani. (Liikuttaa häntä). Rouva herttuatar! Armollisin rouva herttuatar! — No, tätähän vielä tarvittiin! Rouva herttuatar!
(Hänen puuhaillessaan herttuattaren kanssa laskeutuu esirippu).
Viides näytös.
Lanzke. Toisen näytöksen talonpoikais-tupa.
Ensimmäinen kohtaus.
(Etu-alalla, oikealta, noja-luolissa) Herttuatar. Vanha Gertrud (seisoo hänen edessään, sauvan nojassa, toisessa kädessään pitäen pientä vatia).
Gertrud. Sinun pitää toki syödä jotain, rouva herttuatar. Ihminen luulee tosin monta kertaa olevansa kylläinen pelkästä surusta ja tuskasta, vaan "suru ilon edel' käy", ja kun mun Herrassa nukkunut Kasperini kuoli, ei mullekkaan ensin tahtonut mikään maistua; mutta minä mietiskelin itsekseni: Ellet itsesi tähden syökkään, syö toki lastesi tähden, ja sitte rupesikin ruoka vähitellen käymään kaupaksi.
Herttuatar. Poikani tähden! Hänelle kai olisi mieluisinta, ett'ei maallista ravintoa koskaan enää huulilleni tulisi.
Gertrud. Niin, nuo lapset! nuo lapset! Me lesket tosin saamme niiden tähden kärsiä monta suloista huolta, mutta ellei niitä olisi, mekin olisimme valmiit hautaan astumaan. Ja kyllä sinäkin vielä saat junkkeristas iloa nauttia, sillä Bugslaff — pikkuisen rajupäinen hän tosin on, mutta se ei pahinta, ja kun minä vielä muistelen Hannuani, kun hän täytti noin kaksikymmentä — ai, mutta minun pitikin ensin panna ruoka lämpimään. Tulee muuten vahinko kalliista Jumalan viljasta. (Menee takan ääreen).
Herttuatar (nousee). Ei vieläkään sanomia! Min'en saa rauhaa. Miksi olenkaan niin lujasti päättänyt pysyä tässä huoneessa? (Kääntyy oveen päin).