Gertrud. Istu sinä vain, rouva herttuatar. Nyt ei tosin ole kristin-sielua koko viikkokautena ollut kotona, siitä saakka kun kaikki renkimme kiirehtivät auttamaan junkkeria tuota Massov'in herraa vastaan. Mutta ikkunasta saattaisi naapurin väki nähdä sinut, ja poikani on aivan oikeassa, parasta on, ett'ei kukaan tiedä sinun täällä olevan, ja ellei Henoch'ilta olisi tarvittu hevosia lainata, ei hänkään olis sitä tietää saanut. No, hän on rehellinen. Siis saat olla ihan rauhassa, ja ellet tahdo istua alallasi, niin saatathan kehrätä; kehrääminen pitää kädet ja jalat liikkeessä.
Herttuatar. Hyvä vaimo, mitä multa vaaditkaan? Poikani taistelee maasta ja hengestään aivan vähän matkan päässä tästä, ja minäkö voisin olla rauhassa, huoletta aivan? Jospa vain saattaisin nousta kummulle taistelua katselemaan! Voi, sydäntäni! Voittakoon kumpi tahansa — minä olen asiani kadottanut.
(Ovea kolkutetaan. Langen ääni.) Aukase, äitiseni! Minä täällä olen.
Gertrud (teputellen ovelle). Heti paikalla, Hannuseni, heti.
Herttuatar. Oi, Armon Äiti! — Mitä tietoja tuonee hän?!
Toinen kohtaus.
Entiset. (Gertrud lykkäsi teljen ovella). Lange, ja Henoch (molemmat peukalot tupossa).
Lange. Hyviä sanomia, rouva herttuatar! Taistelo on päättynyt, junkkerimme on terve ja eheä ja palajaa suurella voitolla ja kaikki palkka-soturit, jotka Massov'illa oli, ovat kuolleet kuni kärpäset. Niin, äitiseni, ja Lanzken pojat puivat kuin luuvassa vain, mutta nuori herramme toimitti toki parhaan työn, niinkuin Henoch'ikin todistaa taitaa.
Herttuatar. Onko totta, Henoch? Olitko sinä hovimarsalkin lähellä? Kuinka hänen kävi? Elääkö hän?
Henoch. Jumala maan-pinnan pirstokoon, jotta se jumalaton miehineen päivineen syvyyteen vajoaisi. Kuinka ne minua rääkkäsivät, raatelivat! Viisi hevosta, erinomaisen hyvää rotua ja vanhin kuuden vuoden vanha, ne ryöstivät minulta, ja kun kysyin, keltä makson saisin, ne vain nauroivat, sanoen: Kirottu juutalainen, sanoivat ne, sinä olet vihollisiamme, saat kiittää Abraham'in Jumalaa, ett'emme revi pukinpartaasi leuvastasi ja puno siitä nuoraa ja hirtä sua sillä korkeimpaan puuhun. Ja eräs, Achim-niminen, sanoi: Henkeni kantta, sanoi hän, tuo juutalaislurjus tietää, missä herttuatar piilee. Sillä hän kuljeksii ympäri maata, nuuskien joka sopen, ja nyt puhu suusi puhtaaksi, sanoi hän, sillä tällä kertaa et pääsekkään yhtä helpolla, kuin Lanzkessa, sillä herra von Massov antaa viipsiä sielun ruumiistasi ja täyttää makosi makkara-lihalla, ellet heti paikalla ilmaise kaikkea, mitä tiedät.