KAKSI VANKIA
Novelli
Kirj.
PAUL HEYSE
Suomentanut H. T.
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1907.
Raitiovaunusta, joka kuljetti matkustajia rautatie-asemalta "Kolmen kypärän" ravintolaan, poistui yksi ainoa henkilö. Vain hetkiseksi näyttäytyi eteisessä lihava yliviinuri, joka tänään oli puettu komeaan juhlapukuun ja heitti nopean, ihmistuntevan silmäyksen matkustajaan. Mutta kun hän huomasi, että tulokas, joka matkalaukku käsivarrella jäi kynnykselle ääneti ja nähtävästi neuvottomana seisomaan, ei ollut mikään nuori, kaunis eikä komea nainen, huusi hän veltosti esiin vetelehtivälle rengille jonkun huoneen numeron ja nousi sitten, oikaisten valkoista kaulahuiviansa, arvokkaasti jälleen rappusia.
Tämä vähemmän kohtelias vastaanotto ei jäänyt yksinäiseltä naiselta huomaamatta. Jonkunlaisella äänen terävyydellä hän senvuoksi käski rengin noutaa matkalaukun vaunuista ja viedä sen johonkin huoneeseen, jossa olisi hiljaista, eikä liian kuuma. (Oli näet sydänkesä). Häntä nimittäin vaivasi unettomuus, ja hän olisi ehkä pakoitettu jäämään tänne viikon ajaksi. Sitten nainen itse otti päivänvarjon ja hattulippaan ja kulki, odottamatta opastajaa, rappusia kohti.
Tilavassa eteisessä oli pimeätä ja kylmää. Oli sentähden vaikeata, tullessa kirkkaasta auringonpaisteesta, erottaa askelmia, ja vielä lisäksi oli lattialla kaikenlaatuisia esineitä, jotka tekivät askeleet epävarmoiksi. Vasta sillä askelmalla, joka sai valoa pihanpuoleisesta ikkunasta, matkustaja huomasi, että rappusille oli siroteltu kukkia ja vihreitä lehviä.
"Häitäkö talossa vietetään?" kysyi hän rengiltä, joka nyt käveli hänen jälessään kantaen laukkua. Hän melkein jo voi tämän viininvärisistä kasvoista ja sunnuntaitakista, jota tämäkin käytti huolimatta arkipäivästä, arvata vastauksen. "Kutka täällä sitten ovat naimahommissa?" hän jatkoi jotakin sanoakseen, vaikka hän itse asiassa oli vallan välinpitämätön kuulemaan pari vierasta nimeä.