Hän pukeutui nopeasti ja nousi sitten ummehtuneesta kajuutasta kannelle.
Aurinko valaisi aavaa merta, jonka tyyntä pintaa laiva nopeasti halkoi. Kaikkialla oli elämää ja iloista liikettä, kaikkia virkisti yön jälkeen raikas aamutuuli, joka siveli mastoja ja purjeita.
Nuori mies oli kolme kertaa etsinyt koko laivankannen löytämättä jälkeäkään seuralaisestaan. Nyt hän asteli, kasvot kauhean tuskan vääristäminä, kapteenin luokse ja kysyi, oliko hänen rouvansa mahdollisesti noussut yöllä meritaudin ahdistamana ja sitten paluumatkalla eksynyt jonnekin väärään hyttiin.
"Se on mahdotonta, herra", oli vastaus, "kaikki hytit ovat täynnä. Rouva olisi heti huomannut erehdyksensä. Vaan ell'ei laivaväen osastolla…"
Nyt lähestyi pieni laivapoika, joka seisoi lähellä ja joka oli kuullut kysymyksen ja vastauksen. Hän otti ujostellen lakin päästään, kynsi korvallistaan ja sanoi:
"Rouvako, sir, valkoisessa puvussa ja siinä kukkia? Puoliyön jälkeen, kun minä makasin tuolla peräsimen luona vahtivuorollani, nousi eräs rouva kannelle. Näin mitenkä hän kumartui laidan yli, aprikoi ja tuumi; hän oli varmaankin merikipeä. Katselin sitten vähän aikaa poispäin, sir, ja kun käännän päätäni, on nainen poissa. Arvelin, että hän palasi kajuuttaan, enkä sen jälkeen ole koko asiaa ajatellut, kapteeni, enkä myöskään tiedä…"
Sana jäi äkkiä hänen huulilleen. Vieras, jolle hän kertoi tietonsa, oli ääneti sortunut maahan ja makasi nyt tajuttomana laivankannella.