"Sehän on jo ylitse-elettyä", sanoi toinen lohduttaen, "eikä palaa enää takaisin. Mutta sinä et millään ehdolla saa enää yksinäsi viettää siellä öitäsi. Minä en jätä sinua yksinäsi; ensin syömme aamiaisen, ja toivuttuasi hieman lähdemme morsiamesi luo. Lienee lopultakin parasta, että kerrot hänelle kaikki; silloin et enää tarvitse tuntea levottomuutta hänen läsnäollessaan; ja siksi paljon luulen häntä tuntevani, ettei hän tämän onnettoman jutun takia hylkää sinua, vaan pikemmin tekee kaiken voitavansa viihdyttääkseen ja miellyttääkseen sinua, kunnes olet ainiaaksi unhoittanut tuon toisen."
"Olet kenties oikeassa", sanoi hän. "Mutta nyt on vielä liian aikaista. Ylihuomennahan minun pitäisi seistä alttarin ääressä? Minusta tuntuu kuin ei se asia olisi vielä niin pitkällä. Tee kuitenkin minuun nähden miten itse vain haluat. Minä tunnen itseni sekä ruumiin että sielun puolesta niin surkean väsyneeksi ja hajanaiseksi. Koittakaamme voinko minä nauttia mitään. Kenties voin sitten paremmin."
Tancred huusi palvelijaansa ja käski kiiruhtamaan aamiaisvalmistuksia. Mutta jo ensi palasen suuhunsa pistettyään selitti Archibald, että kaikki maistui hänestä niin katkeralta.
Myöskin alkoi polte hänen otsallaan uudelleen.
"Kuulepas", sanoi ystävä — "sinä pysyt aivan rauhallisesti täällä, kunnes minä olen ehtinyt noutaa lääkärin. Kenties onkin kaikki sangen helposti autettavissa. Mikäli minä asiaa ymmärrän, niin ei ainakaan sinun valtimosi ole normalinen. Lupaatko odottaa täällä minun paluutani?"
Sairas nyökäytti myöntäen päätään jokaiselle ystävänsä ehdotukselle. Tancred läksi nopeasti lääkäriä noutamaan, annettuaan ensin palvelijalleen muutamia erikoisia menettelyohjeita. Ajan voittamiseksi otti hän kadulla ajurin, ja tuskin oli puoli tuntia kulunut, kun hän jo palasi lääkärin kanssa selitellen tälle portaita ylös noustessaan kysymyksessäolevaa harvinaista sairaustapausta. Mutta palvelija, joka tuli ovea avaamaan, selitti hänelle tuskallinen ilme kasvoillaan, että paroni oli ollut tuskin viittä minuuttiakaan yksin, kun hän oli jo poistunut vakuuttaen kuitenkin aivan heti palaavansa takaisi. Hän oli turhaan koittanut saada hänet odottamaan, ja väkivaltaa ei hän luonnollisesti voinut käyttää.
Tancred tunsi kauhistuvansa, mutta toivoi kuitenkin pian saavansa nähdä Archibaldin uudelleen astuvan sisään. Mutta odotettuaan turhaan muutamia tunteja ei hän levottomuudeltaan enää voinut pysyä kotonaan. Hän kiiruhti Cecilian asuntoon, jossa täti ihmetteli sitä seikkaa, ettei sulhanen koko edellisenä päivänä ollut näyttäytynyt, mutta ei kuitenkaan ollut sen takia huolestunut, vaan odotti hänen pian saapuvan. Tancred vältti korjaamasta tuota hänen erehdystään. Nuori morsian oli täysin toipunut vähäisestä pahoinvoinnistaan ja oli kaunis kuin päivä; hän ojensi sydämellisesti kätensä Tancredille, sillä hän tiesi, kuinka uskollinen ystävä tämä oli hänen rakastetulleen. Mutta hän ei aavistanut, millaisen uhrin tuo uskollisuus oli Tancredilta vaatinut, eikä myöskään, kuinka raskain sydämin tämä nyt poistui hänen luotaan. Tancred oli kohtaloonsa tyytyen ja egoistista katkeruutta tuntematta vetäytynyt syrjään, koska hän otaksui Archibaldin voivan tehdä Cecilian onnellisemmaksi kuin hän itse olisi voinut. Nyt, kun Cecilia oli vaarassa joutua Archibaldin seurassa synkän kohtalon alaiseksi, voi hän tuskin torjua mielestään vihamielistä tunnetta ystäväänsä kohtaan. Mutta hänen saapuessaan Archibaldin asunnolle katosi tuo tunne aivan kokonaan, ja levottomana ystävänsä kohtalosta astui hän sisään.
Puutarhuri kertoi hänelle, että herra paroni oli kyllä ollut siellä, ei kuitenkaan yksinään, vaan erään kehnopukuisen tuntemattoman nuoren miehen seurassa, ja he olivat puhuneet ranskaa keskenään. Sitten oli paroni mennyt asuntoonsa, mutta vieras oli hänen täytynyt opastaa puistopaviljonkiin, jossa tuo käärmekuva oli ollut. Sen oli ranskalainen kietonut pariin käsiliinaan ja kantanut puutarhurin avustamana ulkona odottelevaan ajuriin. Pian oli paronikin tullut alas kantaen kädessään pientä matkalaukkua ja sanonut hänelle, ettei hän palaa yöksi kotia. Minne hän oli matkustanut, sitä ei hän voinut tietää; mutta kauaksi ei hän kuitenkaan liene mennyt, sillä kaikki oli jo valmiina kahden päivän kuluttua vietettäviä häitä varten.
"Luulen voivani kertoa armolliselle herralle", jatkoi puutarhuri, "kuinka herra paroni on saanut otsaansa tuon haavan. Sen on epäilemättä apina tehnyt. Minä olin nimittäin sulkenut sen tuonne pieneen torniinsa ja sen takia tuli se, kuten tavallisesti sen sukuiset eläimet, hurjistuneeksi ja kostonhimoiseksi, ja kun herra paroni yöllä saapui puistoon, murtautui se vapaaksi vankeudestaan ja hyökkäsi hänen kimppuunsa. Tällöin peljästyi herra paroni niin suuresti, että kauhu vahingoitti häntä enemmän kuin verenvuoto. Eilispäivän kuluessa en nähnyt kertaakaan tuota eläintä, mutta yöllä lienee se ollut täällä hiiviskellen talon ympärillä ja yrittäen päästä sisään, mutta huomattuaan kaikki ovet tarkoin suljetuiksi on se ilkeyksissään ja vihamielissään heittänyt suuren kiven balkonginakkunaan. Toinen akkunaruutu oli nimittäin rikki, kiven löysin minä kabinetista ja eläimen jalanjäljet keksin tänään selvästi painuneina pehmeään hiekkaan. Kas tuossa näette ne itsekin."
Hän osoitti maahan, jossa todellakin voi selvästi eroittaa apinan jäljet. Kun he vielä juttelivat asiasta, lähestyi heitä muuan palvelija ja antoi Tancredille herransa jättämän kirjeen, jonka tämä oli kirjoittanut vähää ennen kuin oli ajanut tiehensä tuon vieraan kanssa. Pahaa aavistaen repäisi Tancred sen auki ja luki nopeasti seuraavat rivit: