"Rakkaani!" sanoi tyttö hänen käteensä tarttuen ja vieden hänet suuren lintuhäkin eteen. "Tuntuu kuin eläisin jonkun 'Tuhannen ja Yhden Yön' tarinan. Onko tämä totta? Tulevatko nämä jumalaiset linnut omikseni? Saanko ruokkia ja hoitaa niitä?"
Hän jäi seisomaan kullatun teräslankaristikon eteen ja katseli ihastuneena ja ihmetellen häkin sisustaa, jonka toisistaan erotetuissa osastoissa oli yli sata mitä harvinaisinta suurta ja pientä lintua. Keskustassa kohosi keinotekoinen puu, jonka oksien välissä pikku laululinnut lepattelivat sinne tänne, kun taas suuremmat vieraat parittain kulkivat omissa avarissa häkeissään edes-takaisin. Häkissä vallitsi sellainen viserrys ja kuherrus, leijailu ja lepatus, että oli aivan mahdotonta väsyä katselemaan tuota sekavaa vilinää.
Mutta samassa näytti tuo iloinen maailma joutuvan yleisen kauhun valtaan; höyhenet pörhistyivät, kaikki iloiset laulut vaikenivat ja elokkaimmatkin ristikkotalon asukkaat lakkasivat syömästä. Suuri, pitkäkarvainen apina, joka oli maannut kokoonkyyristyneenä volièrin päällä sijaitsevassa pienessä avoimessa tornissa ja katsellut siellä vaanien noita kolmea ihmistä, näytti pahastuvan siitä, että hänet kokonaan syrjäytettiiin noiden kauniiden naapurien takia. Nopeasti loikkien ja laahaten perässään vasempaan etukäpäläänsä kiinnitettyä hienoa, pitkää teräsketjua, oli se kiepahtanut alas loivalta katolta ja laskeutui nyt hiljaa ja äänettömästi pitkin teräslankaristikkoa sille paikalle, jossa tuo sen huomiota erityisesti kiinnittänyt nuori tyttö seisoi. Tämä oli vaipunut katselemaan kahden hopeafasanin perheonnea, joiden äskettäin munasta päässeet poikaset tunkeilivat ruoka-altaan ympärillä. Samassa tunsi hän jonkun nykäisevän valkoista kasimiriburnusiansa ja huudahti kauhistuneena katsahtaessaan sivulleen ja huomatessaan aivan vieressään ryppyiset ja irvistelevät apinankasvot. Hän astui peljästyksissään pari askelta taaksepäin, mutta apina piti burnusin tupsua lujasti pienessä kädessään, riippui huojuen ristikolla, kiristeli ilkeästi hampaitaan ja teki kaikenmoisia ilkeitä irvistelyjä. Se olisi varmaankin seurannut tyttöä, jollei ketju olisi ollut liian lyhyt. Lukuunottamatta jonkinlaista vahingoniloa, ei sillä näyttänyt olevan minkäänlaisia pahoja aikeita, vaan näytti se päinvastoin haluavan osoittaa tuolle suloiselle olennolle ritarillista huomaavaisuuttaan. Mutta äkkiä vääristyivät sen jäykät kasvonpiirteet ilmivihaan. Nuori mies, jonka morsianta se niin läheltä ihaili, oli tarttunut heti tapahtuman huomattuaan pieneen keppiin, jonka puutarhuri oli jättänyt seisomaan ristikkoa vasten, ja kohotti nyt sen uhkaavasti huudahtaen tuota rohkeata rauhanhäiritsijää kohti. Eläin ei näyttänyt aikovan hevin luopua saaliistaan. Kiukkuisena uhmaili se hetkisen herransa vihastunutta katsetta, ja sen suuret leukapielet liikkuivat naristen, aivan kuin olisi se teroittanut hampaitaan asettuakseen vastarintaan. Mutta kun keppi viuhuen sattui muutamia kertoja sen selkään ja käsivarsiin, huudahti se kirkuen, repäisi tuskissaan ja raivoissaan burnusia, johon se oli tarttunut kiinni, niin että valkoinen tupsu irtaantui, ja pakeni sitten hurjin hyppäyksin lintuhuoneen katon ylitse pieneen, turvalliseen torniinsa. Siellä laskeutui se asuntonsa kynnykselle, ikään kuin ei mitään olisi tapahtunut, tarkasteli miettiväisesti saalistaan ja katsahti vain silloin tällöin kostonhimoisesti herraansa, joka jälleen oli kääntynyt naisten puoleen.
"Sinähän olet ihan kalpea, rakas Cecilia", sanoi hän ja tarttui morsiamensa käteen. "Minä pidän huolta siitä, että tuo ilkeä vieras muutetaan pois nykyisestä asunnostaan, niin ettei se enää toiste turmele iloasi linnuista. Tuota pientä tornia ei sitäpaitsi oltukaan aiottu sen asunnoksi. Minulle oli kerrottu sen sopivan sangen hyvin kotkan asunnoksi, mutta sitten en voinut sietää, että tuo kuninkaallinen eläin yksinään ja surullisena istuisi tuolla ylhäällä muun iloisen joukon ulkopuolella, ja ettei paikka jäisi aivan käyttämättömäksi, ostin tuon ilkeän elukan, jota samaan aikaan tarjottiin minulle. Mutta se viedään pois, rakkaani, niin ettei se enää voi sinua peljästyttää."
Tyttö hymyili ja veri palasi hänen poskilleen.
"En tiedä mistä pelkoni aiheutui", sanoi hän; "tavallisesti en ole herkkä peljästymään; mutta eikö sinunkin mielestäsi loistanut noista vihreistä silmistä jotakin saatanallista, jotakin kuvaamatonta vihamielisyyttä ja ilkeyttä? Luin kerran tohtori Faustista, että hänellä oli palveluksessaan muuan apinan hahmossa esiintyvä paha henki. En voi olla ajattelematta sitä nähdessäni nyt tuon ilkeän eläimen istuvan tuolla ylhäällä riemuissaan siitä, että on häirinnyt toisten olentojen iloa. Sinun täytyy myöntyä tahtooni, Archibald, ja hävittää se pois, vaikkakin torni joksikin aikaa jäisi tyhjäksikin."
"Se on inhoittava eläin", sanoi täti, "ja sitäpaitsi muistuttaa se suuresti muuatta ranskalaista apottia, jonka muinoin tapasin parhaissa piireissä ja joka sittemmin lähetettiin siirtomaihin erään tekemänsä inhoittavan rikoksen rangaistukseksi. Aivan tuolla tavoin narisutti hänkin pitkiä valkoisia hampaitaan."
"Tehän saatte meidät uskomaan sielunvaellukseen, rakas täti", sanoi paroni piloillaan, "mutta nyt menemme sisään ennen hämärän tuloa. Voimme myöhemmin vaeltaa puiston lävitse kuutamossa."
Hän tarjosi jälleen vanhalle naiselle käsivartensa, ja he palasivat sisään. Eteisessä oli jo lamppu sytytetty, ja se valaisi kauniisti hiotun kristallin lävitse voitonjumalattaret. Portaita valaisi vielä kupukatosta lankeava päivänvalo. Heidän ylös mennessään tarttui Cecilian pieni käsi jälleen rakastetun käteen. Hän oli jälleen muuttunut vaiteliaaksi ja huokasi väliin, kuin olisi hän herännyt syvistä mietteistä. Täti puolestaan ylisteli ystävällisellä puheliaisuudella pienimpiä yksityiskohtia myöten talon sisustusta.
"Täällä et sinä voi vastaanottaa vieraita, Archibald", sanoi hän viimein, kun he astuivat yläkerroksessa sijaitsevaan kauniiseen salonkiin, joka vastasi ruokasalia alakerroksessa. "Jos Cecilia ei olisi niin hajamielinen lapsi, käsittäisi hän mitä imartelevimmaksi rakkautesi todisteeksi sen seikan, että sinä olet laittanut hänelle talon, jossa ei ole tilaa muille kuin teille yksin, ja jossa te ette voi ajatellakaan ottaa vastaan useampia kuin pari ystävää."