"Niin, olette oikeassa, rakas täti", vastasi hän hajamielisenä. "Mutta sehän on vain kuva, ei se tunne mitään. Lampun huojuva valo, joka kimaltelee kuvalla, synnyttää näköhäiriön. Omituista se kuitenkin on joka tapauksessa!" lisäsi hän kuin itsekseen puhuen.
Täti oli kääntynyt pois kuvasta ja astui, katsahdettuaan ohimennen seinämaisemia, korkealle ovelle, joka oli toisella lyhyellä seinämällä.
"Minne tämä johtaa?" kysyi hän.
"Makuukamariin, rakas täti", vastasi paroni nopeasti. "Palvelija voi näyttää teille valoa. Teidän täytyy saada nähdä kaunis toalettipöytä, jonka olen tilannut Cecilialle. Minä itse, niin kauan kuin olen yksin", jatkoi hän, nyt jo paljon iloisemmalla äänellä, "olen sijoittanut leirini tähän komeroon. Mutta luulenpa kuvan ajavan minut täältä pois, sillä se on todellakin liian omituinen…"
Hän vaikeni ja katsahti jälleen, melkeinpä tuskallisen tutkivasti, onnettoman kuningattaren synkkiä, surullisia piirteitä.
Silloin tunsi hän Cecilian käden kaulallaan.
"Rakkaani", sanoi Cecilia, "jos todellakin aiot, että me tulemme syömään aamiaisemme täällä ja että minä täällä tulen odottamaan sinua iltaisin, kun sinä joskus tulet myöhemmällä kotiin, niin poista tuo kauhea kuva komerosta. Niin, lähetä se takaisin taidekauppiaalle, sillä se saa sydämeni tuskasta vavahtelemaan, aivan kuin olisi se kauheinta mitä koskaan olen nähnyt. Tuntuu kuin olisin pakoitettu kuolemaan, jos viettäisin kokonaisen yön samassa huoneessa tuon kuolevan kanssa. Onko se todellakin kaunis? En häpeä kysyä sitä sinulta. En koskaan ole salannut sinulta sitä seikkaa, että paljoa sellaista, mitä sinä ihailet, en ole vielä oppinut ymmärtämään. Olen kuullut sinun itsesi sanovan, että taiteen täytyy voida vapauttaa sielu, silloinkin kun se ilmaisee mitä tuskallisinta olotilaa. Mutta eikö sinustakin tuota kuvaa katsellessasi tunnu siltä kuin katsoisit kuolemaa vasten kasvoja?"
"Kyllä!" sanoi hän yhäti katse kuvaan kiintyneenä. "Mutta tuossa aaveessa on joku lumoava voima. Mitenhän lienee kuvanveistäjä sen siihen saanutkin sovitetuksi? Koko kuvasta huokuu kauheata suloutta, aivan kuin noista unhoittumattomista säkeistä:
"Sä näe et lasta rinnallani, Mi imee uneen imettäjänsä."
"Antaisinpa mitä hyvänsä, jos saisin tietää…"