Hän vaikeni jälleen ja salli Cecilian sulkea kätensä omiin käsiinsä.
"Kuulepas", sanoi Cecilia, "sinä saat minut mustasukkaiseksi, jos unhoitat sekä minut että itsesi tuon aaveen takia! Minä voisin aivan tyynesti katsella sinun mielistelevän jotakin toista kaunista, elollista naista. Ei kukaan voi rakastaa sinua, niinkuin minä, joten minä helposti voisin taittaa peitsen jokaiselta, joka luulottelisi sinulle voivansa tehdä sinut onnelliseksi. Ainoastaan maalatut- ja marmorikaunottaret ovat jo ennenkin tuntuneet minusta arveluttavilta. Kerran en voinut nukkua koko yönä, kun sinä illalla olit puhunut mediciläisestä Venuksesta. Sinä sulatit oman sielusi sen kivirintaan, ja koska se oli mykkä, ei se voinut poistaa erehdystäsi, sinun ylistäessäsi sitä jumalallisimmaksi olennoksi, kun taas minä, joka omistan pienen terveen järjen, monasti tuntunen sinusta aivan yksinkertaiselta."
Hän näytti noista sydämellisistä sanoista kuulevan vain kai'un, ja kun Cecilia vaikeni, painoi hän mitään vastaamatta hänet rintaansa vasten.
"Archibald!" huudahti hän kasvava levottomuus katseessaan.
"Rauhoitu!" sanoi hän sivellen hänen tuuheata vaaleata tukkaansa. "Minä annan poistaa sen täältä. Tule balkongille. Täällä tuntuu ilma niin tukahduttavalta."
Puistossa vallitsivat jo illanvarjot, ja ilma oli aivan tyyni. Kukkalaitteiden takaa näkyi syvä puistotie, jonka varrella satakieli alkoi samassa liverrellä ihastuttavia säveleitään. Useimmat volièrin linnut olivat jo laskeutuneet levolle. Mutta apina valvoi vielä pienessä tornissa ja alkoi tytön nähtyään omituisesti viittailla valkoisella tupsullaan, heitellä sitä ilmaan ja loikkia sinne tänne katolla. Väliin kirkaisi se ilkeästi aivan kuin kuritettu lapsi, ja narisutti hampaitaan ilkeätä ivanaurua muistuttavalla tavalla.
"En tiedä mistä syystä", sanoi tyttö kääriessään vienosti väristen burnusia ympärilleen, "kaikki käy tänään sydämelleni, sekä ilo että kauhu. Luulen sinun tulevan erehtymään minun suhteeni. Luulit saavasi taloosi iloisen ja reippaan puolison, joka erinomaisesti voi mukautua maaelämään, mutta nyt huomaatkin, että minä olenkin hermostunut, pelokas olento, joka kuvittelen kaikenmoista ja tulen epämiellyttäväksi niille, jotka elävät seurassani. Mutta eihän vielä ole myöhäistä", jatkoi hän ja katsoi häneen lapsellisesti hymyillen, "sinun peräytyä ja koittaa, enkö niin ankaran keinon avulla voisi karaistua."
Mitään vastaamatta sulki hän hänen huulensa pitkällä suudelmalla. He kuulivat apinan alhaalla meluavan ja heittelevän pikkukiviä rakennusta kohti. Samassa saapui tätikin sangen tyytyväisenä tarkastuksensa tuloksiin.
"Sinä saat asua todellisessa tarulinnassa, lapseni", päätti hän ylistelynsä, "enkä minä ole löytänyt koko talosta mitään muuta muistutettavaa kuin tuon ilkeän apinan sekä tuon kauhean käärme-nuken, jotka täytyy poistaa talosta. Mutta nyt täytyy meidän lähteä, Cecilia. Olemme käskeneet ompelijattaren saapua tänä iltana, ja sellaista neuvottelua ei onnellisinkaan morsian saa laiminlyödä."
Hänellä oli niin kiire päästä kotiin, ettei hän halunnut maistaa hedelmiäkään, jotka loistavissa kristallimaljakoissa upeilivat salongin pöydällä. Kuitenkaan ei hän voinut itse kieltäytyä eikä kieltää toisia kilistämästä shampanjalasia nuoren parin viihtymiseksi tässä uudessa kodissaan.