Päivällisen aikana tuli emäntä sisään, ja nähdessään, että hän nukkui, aikoi hän jälleen hiipiä varpaillaan pois. Mutta samassa hän olikin jo pystyssä, kysyi, oliko kaikki valmista ja seurasi hänen mukanaan keittiöön. Missä on liemi? kysyi hän ja astui lieden ääreen, josta tulvi häntä vastaan mieluisa tuoksu monista padoista ja pannuista.
Kömpelö palvelustyttö, joka sekoitti jotain keittoa, pudotti hämmästyneenä kauhan lattiaan ja katseli suu selällään, miten vieras kohotti erään padan kantta ja vakavana maisteli keittoa. Sitten hän käski tuoda lautasen, kaatoi sille kanalientä ja eroitti huolellisesti pois juurikkaat, jotka uivat liemen pohjalla.
Kääntyessään taakseen ja aikoessaan viedä keitosta lapselle, näki hän kauniin rouvan kynnyksellä. Onko tuo nyt laitaa? sanoi tämä suloisesti hymyillen. Sen sijaan että nukkuisitte, hääritte te kokkina!
Minä keitän vain sairaalle, vastasi Eberhard. Terveet jätän emäntämme huostaan, joka suoriutuu kyllä kunnialla työstään minun sekaantumatta hänen toimiinsa. Nukkuuko pikku potilas?
Hän heräsi juuri. Hän kysyi jälleen teitä.
Kun he astuivat huoneeseen, istui lapsi pystyssä ja hymyili lääkärille. Sitten hän otti vastustelematta muutamia lusikallisia lihalientä, jota tohtori hänelle tarjosi. Hänellä ei näyttänyt olevan nälkä, mutta hän söi sittenkin siksi, että Eberhard pyysi häntä syömään. Samalla hän kuunteli tarkasti kaikkea, mitä tämä hänelle kertoi, miten hän tänään oli nähnyt kalojen tanssivan järvessä ja miten he yhdessä lähtisivät kalastamaan niinpian kuin lapsi saisi nousta ylös. Sitten hänen ajatuksensa taaskin hämmentyivät. Siniset silmät painuivat puoleksi kiinni ja pää vaipui alas tyynylle.
Olkaa rohkealla mielellä, sanoi lääkäri. Me edistymme vähä kerrassaan, mutta sittenkin me pääsemme eteenpäin. Josefina saa ahkerasti muuttaa jääkääreitä. Sillävälin te seuraatte minun mukanani ulos. Päivällinen odottaa.
Antakaa minun olla täällä lapseni luona, pyysi nuori rouva hiljaa.
Ei, vastasi Eberhard lyhyesti. Teidän täytyy tulla tunniksi ulos. Toista potilasta täällä me emme tarvitse, ja teidän valtasuonenne on varsin kiihoittunut. Kun me olemme syöneet, käymme me hoitajattaren sijalle.
Eberhard astui ilman muuta edeltä, eikä nuori rouva uskaltanut vastustella. Ulkona, varjossa, sen huoneen ikkunan alla, jossa lapsi makasi, oli pöytä katettu kahdelle. Emäntä toi juuri vadillisen kalakeittoa, ja sen jälkeen paistettua kananpaistia. Syödessänsä he vaihtoivat tuskin ainoatakaan sanaa. Molemmat olivat vajonneet omiin ajatuksiinsa. Vain silloin-tällöin Eberhard pakoitti nuorta rouvaa panemaan myöskin suuhunsa ne muutamat palat, jotka hän lautaselleen oli leikannut. Minä panen pahakseni, jollette te syö, sanoi hän iloisesti; minä olen itse määrännyt ruokalistan. Lääkärit, niinkuin tiedätte, ovat herkuttelijoita, ja toivoakseni en ole saattanut tätä mainettamme häpeään. Te kuuntelette taaskin ääntä sisältä. Voin vakuuttaa teille, että neitosemme on päivällislevolla.