Klaara. — joka ei käy kirkossa saarnaa kuulemassa, eikä suinkaan sitte kuuntelisi kotiripityksiäkään tarpeellisella hartaudella —
Edvard. Mutta, rakas Klaara —
Klaara. Senvuoksi kiitän teitä arvoisasta tarjouksestanne ja surkuttelen, etten voi siihen suostua. Toivottavasti minä hoidan tässä talossa emännyyttä kuolinhetkeeni asti. (Kumartaa Edvardille, joka seisoo hetken ällistyneenä.)
Kaarlo (hyvin hämillään). Kuule, Klaara, minä annan arvon sinun sisarelliselle uskollisuudellesi, mutta voisihan tulla suhteita, jotka —
Klaara. Ei, Kaarlo, elä koetakkaan saada minua horjumaan. Minä tiedän, mitä olen sinulle velkaa ja että vielä kauan tarvitsen sinun johtoasi ja hoitoasi, — ja kun te itse selitätte minulle niin hyvät syyt —
Kaarlo. No ne syyt — (Katsoo Toiniin.) Emme me ole mitään itsepäisiä jöröjä, vaan voimme muuttaa mielipiteitä. — Ja jos me nyt oikein pyydämme sinua —
Emanuel. Koska sinä olet niin järkevä tyttö, että jumalattomampikin mies sinun johdollasi parantuisi —
Bruno. Ei, Klaara kulta, elä nyt kiellä. Ellet voi tehdä sitä itsesi takia, niin tee se meidän mieliksemme. Uhraa itsesi veljiesi hyväksi ja tee meidät kaikki onnellisiksi!
Klaara (vallattomalla riemulla astuen alemmaksi). No vihdoinkin! Tunnustatteko nyt tekopyhät, että omaksi hyväksenne vaaditte minulta samaa, jonka äsken kielsitte minulta muka minun hyväkseni? No olkoon menneeksi! — sekä sisarellisesta rakkaudesta — kootakseni tulisia hiiliä pääni päälle — että rakkaudesta tähän huonomaineiseen maankiertäjään, mutta pääasiallisesti sen vuoksi, että olen nälissäni ja tahdon päivällistä, suostun minä täyttämään pyyntönne ja vaihdan kolme holhojaani yhteen ainoaan. (Ojentaa Edvardille kätensä,)
Edvard. Sinä ilkiö! Juuri kuin minä voisin ottaa askeltakaan tuntematta kahleitasi! Arvoisat lankoni —